- To
Heimo hävisi Lahdessa, Sieväselle sadas piste
”Huono peli meiltä”, kiteytti edustusjoukkueen päävalmentaja Mikko Laurikainen lauantai-illan vieraskamppailun LaSBia vastaan. Kotijoukkueesta Heimoa piinasi etenkin Kainulaisen veljeskolmikko. Kaikki tekivät maalin ja LaSB voitti 6–5.
- To
Ennakko: Kainulaisia täällä, siellä ja tuolla
Salibandyliiga palaa maajoukkuetauolta viikonloppuna, ja Heimon edustusjoukkueella on edessään kotimaan kiertue. Mediassa ”syksyn yllätysjoukkueeksi” nimetty Indians hakee yhteensä neljää pistettä Lahdesta ja Kuopiosta.
- To
Espoon derbyn lipunmyynti on nyt alkanut!
Westend Indians ja Esport Oilers kohtaavat Salibandyliigan ottelussa Metro Areenalla 16. joulukuuta. Tapahtuma juhlistaa Westend Indiansin perustamisen 25-vuotisjuhlaa ja jatkaa viime kaudella aloitettua espoolaisten suurseurojen jäähalliderbyjen perinnettä.
- To
Astala ja Kainulainen matkaavat Sveitsiin
Heimon Aaro Astala ja Valtteri Kainulainen pelaavat viikonloppuna Suomen maajoukkueen mukana EFT-turnauksessa Sveitsissä. Hallitseva maailmanmestari Suomi kohtaa viikonlopun aikana Tshekin, Ruotsin ja Sveitsin.
- To
Heimo herkutteli taas maaleilla maakunnissa
Miesten edustusjoukkue jatkoi tuloksekkaita vierailuja maakuntiin myöhään sunnuntai-iltana. Matka oli vienyt tällä kertaa Etelä-Pohjanmaalle SPV:n luo. Seinäjokiset saivat nöyrtyä lukemin 8–14. Sarjapisteiden lisäksi tuomisina Espooseen oli jatkopaikka Suomen cupissa.
- To
Heimo sunnuntaina Seinäjoelle tuplapanoksella
Miesten edustusjoukkue pelaa sunnuntaina Seinäjoella SPV:tä vastaan ottelussa, jossa on tuplapanos. Salibandyliigan pisteiden lisäksi voittajalle on luvassa paikka Suomen cupin 6. kierroksella.
Vanhemmat uutiset
- To
Tuomas Harjula uskaltaa haastaa
Heimon alkukauden onnistujia listatessa kuuluu ilman mainita Tuomas Harjulan nimi. Havainnolle saa tukea ottelupöytäkirjoista, joista ynnäämällä selviää, että pitkänhuiskean puolustajan tehotilaston lukema +7 on joukkueen paras. Harjula on matkalla uransa piste-ennätykseen, sillä syksyn 12 ottelussa hänelle merkittiin pisteet 4+6=10,. Viime kauden lukemiin on matkaa vain neljä merkintää, kaksi kumpaakin sorttia.
- To
Westend Indians ja Tuomarilan Urheilijat yhteistyöhön
Espoolaiset urheiluseurat Tuomarilan Urheilijat sekä Westend Indians ovat sopineet salibandy-yhteistyöstä.
- To
Heimo hyödynsi sarjatauon, Laurikainen haisteli tunnelmia MM-kisoissa
Salibandyliigan kuukauden kestänyt sarjatauko päättyy Westend Indiansin osalta perjantaina, kun Otahallin Tiipiiseen saapuu vieraaksi SPV. Tänä aikana on harjoiteltu ja paranneltu pelaajia loppukauden koitoksia varten. Päävalmentaja Mikko Laurikainen kävi hakemassa virikkeitä kansainvälisestä huippusalibandystä seuraamalla Suomen kultataivalta paikan päällä Prahassa. Hän poimi asiantuntevasti yhden tekijän, jolla Ruotsi kukistui niin vakuuttavasti loppuottelussa.
- To
Westend Indians Espoo Iceheartsin kummiksi
Westend Indians & Espoon huippu-urheiluseurat ryhtyivät Espoo Iceheartsin kummeiksi. Yhteistyön avaus tapahtui Susijengin Suomi-Venäjä ottelussa Metro-Areenalla 30.11. Kummiseurat sitoutuivat monipuoliseen yhteistyöhön Espoo Iceheartsin kuuden ryhmän kanssa. Icehearts auttaa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria.
- To
Westend Indians Espoo Iceheartsin kummiksi
Westend Indians & Espoon huippu-urheiluseurat ryhtyivät Espoo Iceheartsin kummeiksi. Yhteistyön avaus tapahtui Susijengin Suomi-Venäjä ottelussa Metro-Areenalla 30.11. Kummiseurat sitoutuivat monipuoliseen yhteistyöhön Espoo Iceheartsin kuuden ryhmän kanssa. Icehearts auttaa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria.