- To
Mukaan 2006-2008-syntyneiden joukkueisiin?
Westend Indiansin 2006-2008 syntyneiden Black-joukkueisiin mahtuu vielä pelaajia. Joukkueet harjoittelevat kolme kertaa viikossa ja osallistuvat salibandyliiton sarjoihin. Black-joukkueiden valmennuksesta vastaavat Heimon ammattivalmentajat.
- To
Salibandyn aamuvalmennus yläkoululaisille
Espoon alueella käynnistetään syksyn aikana alueellinen salibandyn aamuvalmennustoiminta yläkouluikäisille. Harjoitukset järjestetään kolmella eri alueella yhteistyössä Esport Oilersin, Westend Indiansin ja GrIFK:n kanssa.
- To
Otahallin vuoristoradalta kaksi pistettä
Heimo tarjosi Espoon perjantai-illassa yli 500-päiselle kotiyleisölle vuoristoratamaisen kokemuksen, jossa se kukisti TPS:n lopulta rankkareiden jälkeen 5–4. Varsinaisella peliajalla Indiansin maaleista vastasivat kaksi kertaa osunut Santeri Toropainen, Heikki Iiskola ja Valtteri Kainulainen.
- To
Illalla Otahallissa: Pistepörssin kärkimies
Salibandyliigan pistepörssin kärkisija ei kovin usein ole ollut heimolaisten hallinnassa. Tänään Otahallissa pääsee kuitenkin katsomaan, jatkaako Heikki Iiskola, 19, hurjaa pistetahtiaan.
- To
Huovinen: ”Jäimme yleisölle velkaa viimeksi”
Heimolaiset täyttävät Tiipiin pitkän tauon jälkeen perjantaina. Joukkueen tunnelmista kauden kolmannen kotiottelun alla kertoo tällä kertaa Jussi Huovinen, jonka valinta alle 16-vuotiaiden maajoukkueen luotsiksi kertoo osaltaan Westend Indiansin valmennusosaamisesta.
- To
Heimosta Reilun kaupan kannatusseura
Westend Indians sai keväällä kunnian olla ensimmäinen suomalainen urheiluseura, jolle myönnettiin Reilun kaupan kannatusseuran arvonimi.
Vanhemmat uutiset
- To
Edustusjoukkue sarjatauolle opettelemaan johtoasemapelaamista
Heimon miesten edustusjoukkueen synkkä marraskuu sai jatkoa perjantaina, kun EräViikingit kävi noukkimassa pisteet Otahallista. Toisessa erässä jo 5–2-johdossa käynyt Indians pelasi heikon kolmannen erän ja hävisi 5–7.
- To
Alkukauden tilastokatsaus: Kainulainen ja Astala matkalla yli 40 pisteen kauteen
Westend Indians on pelannut 11 ottelua tämän kauden runkosarjasta eli urakka ei ole vielä aivan puolivälissäkään. Noihin otteluihin on mahtunut paljon onnistumisia, ja onpa muutama virstanpylväskin jo saavutettu. Tilastokatsauksesta selviää myös se, että edustusjoukkueen uudet pelaajat ovat vastanneet hyvin huutoon.
- To
Welhot taikoi kolme pistettä haluttomalta Heimolta
Marraskuinen kahden kotiottelun viikonloppu kääntyi miesten edustusjoukkueen kannalta tuloksellisesti synkäksi. Kuudesta tarjolla olleesta sarjapisteestä plakkariin jäi vain yksi. Lauantaina Indians ei löytänyt tarpeeksi kovaa maalinälkää ja hävisi kuopiolaiselle SB Welhoille 3–4.
- To
Heimolta ja Happeelta hurlumheitä koko rahalla
Järki pallollisena ja tunne puolustamisessa oli Heimon ohjenuorina, kun edustusjoukkue kohtasi Jyväskylän Happeen Otahallin Tiipiissä perjantai-iltana. Aluksi kaikki näyttikin menevän suunnitelmien mukaan, kun Heimo johti kolmeen otteeseen neljällä maalilla. Happee kuitenkin hyödynsi kotijoukkueen heikon toisen erän ja vei lopulta kaksi pistettä. Indians nöyrtyi jatkoajalla 8–9.
- To
Salibandyn elävä legenda perjantaina Otahallissa
Westend Indians pelaa tänä viikonloppuna peräti kaksi Salibandyliigan kotiottelua kotikaukalossaan Otahallin Tiipiissä. Perjantai-illan kamppailussa vastaan asettuu Jyväskylän Happee, jonka riveihin kaiken salibandyssä nähnyt Mika Kohonen palasi täksi kaudeksi.