- To
Jättiläisen kaato jäi odottamaan kevättä
Ei onnistunut jättiläisen kaataminen Heimon edustusjoukkueelta perjantai-iltana, kun Salibandyliigaa hallitseva Tampereen Classic kävi kylässä. Puolustuksellisesti korkeatasoinen kamppailu päättyi lukemiin 2–3, mitä voi nyrkkeilykielellä kutsua kunniakkaaksi pistetappioksi.
- To
Laurikainen: Jätin kaadossa oltava tehokas
Heimon edustusjoukkueen kotiottelut jatkuvat huomenna perjantaina ”maksimaalisella haasteella”. Vastaan tulee näet tamperelainen Classic, jonka tasoa Salibandyliigassa ei voi liikaa korostaa. Päävalmentaja Mikko Laurikainen tietää silti keinot, jolla mestareita voi horjuttaa.
- To
Kainulaisen juhlamaali huipensi myrskyillan
Heimon edustusjoukkueen jäsenten ilmeet olivat perjantai-iltana aurinkoisemmat kuin pitkään aikaan. Hetkeä aiemmin Otahallin kaukalossa oli puhaltanut myrsky, josta saatiin aiemmin vain viitteitä. Indians kukisti raumalaisen SalBan maalein 7–4 alun flow-tilassa hankitun 3–0-johdon turvin.
- To
Illalla putkia katkottavaksi ja jatkettavaksi
Heimon edustusjoukkue kohtaa illalla raumalaisen SalBan Otahallissa. Kausi lähestyy puoliväliään, joten pieni katsaus tilastonikkareille lienee paikallaan. Tilastoista selviää, että jo tänä iltana saatetaan nähdä ennätyksiä ja virstanpylväitä.
- To
Heimo antoi myrskyvaroituksen perjantaiksi
Heimon edustusjoukkue matkusti keskiviikkona Energia-areenalle katkaisemaan tappioputkeaan. Jännittävien vaiheiden jälkeen tuloksena oli kuitenkin kirvelevä pettymys. EräViikingit vei viihdyttävän kamppailun maalein 6–5. Indians laittoi päätöserässä sen verran tuulemaan, että SalBa-matsissa perjantaina on odotettavissa puhuria.
- To
Tappioputki jäytää Heimoa, ratkaisut tiedossa
Harmittavassa tappioputkessa seilaava Heimon edustusjoukkue tietää, että kurssi pitää kääntää mahdollisimman pikaisesti. Onneksi siihen on pian tilaisuus, sillä Indians pelaa seuraavan kerran jo keskiviikkona Vantaalla EräViikinkejä vastaan. Perjantaina Otahalliin saapuu SalBa Raumalta.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo kulki pitkän matkan suoran voiton perässä
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue joutui kulkemaan pitkän tien saadakseen kolmen pisteen voiton Salibandyliigassa. Kuvaannollisella tasolla matkan pituuttaa kuvaa se, että edellinen voitto varsinaisella peliajalla tuli 3. marraskuuta 2018 Hämeenlinnassa. Korpivaelluksen aikana oli useita otteluita, joita Heimo johti vielä kolmannen erän alussa. Huonojen tulosten putken katkaiseminen oli pitkän matkan päässä myös kirjaimellisesti, sillä se tapahtui Oulussa lauantai-iltana. Paikallinen OLS hävisi Heimolle 3–5.
- To
Heimo ei kyennyt rikkomaan kaavaa, TPS hyödynsi pallon menetykset
Westend Indiansin ja TPS:n kohtaamisesta ei tullut niin vähämaalista kuin etukäteen arveltiin. Sen sijaan tasaista kamppailua veikanneet osuivat oikeaan, sillä Otahallin kaukalossa tahkottiin ns. "maalin peli". Kotijoukkueen ikävä trendi jatkui, kun maalin johto vaihtui päätöserässä 6–7-tappioksi.
- To
Heimo tuplaamaan sarjapisteitään uusilla kentällisillä
Westend Indiansin edustusjoukkueen ensimmäistä liigaottelua vuonna 2019 on saatu hetki odotella, mutta perjantaista alkaen rytisee. Keltamustat ehtivät pelaamaan vielä tammikuussa peräti kuusi ottelua ja helmikuun 1. päivänä mennään taas, kun Oilersi sännöi Espoon derbyä Metro Areenalla. Seitsemän ottelua 20 päivässä on kova haaste, mutta niin on mahdollinen palkintokin. Joukkue voi näet tuplata koko syyskaudella saamansa sarjapisteet tänä lyhyenä ajanjaksona.
- To
Heimolaiset: Otahallin keltamusta ääni kuuluu Jani Nordmanille
Salibandyn äänimaailma on lajin ystäville hyvin tuttu: Pelikenkien rapina mattoa vasten, viuhuvat rannelaukaukset ja tuomarin terävät vihellykset ja ehkäpä jotkin huutelut katsomosta. Heimon edustusjoukkueen tapauksessa listaan pitää ehdottomasti liittää myös Jani Nordmanin kuulutukset, joista on kymmenessä vuodessa muotoutunut tärkeä osa viihdyttävää ottelutapahtumaa. Inkkareiden keltamusta ääni palkittiin ansaitusti joulukuun derbyssä pitkästä urastaan seurassa.
- To
Heimo ei saanut revanssia Raholasta, ensi vuonna uudet kujeet
Westend Indians päätti vuoden 2018 sunnuntai-iltana niukkaan tappioon Tampereen Raholassa. Isäntäjoukkue Nokian KrP nipisti Salibandyliigan kamppailusta kolme pistettä samoilla 5–4-lukemilla, joilla se kaatoi Heimon pronssiottelussa huhtikuussa.