La 29.08.2020

Voitokkaana kohti KWMC:n viimeistä peliä – EräViikingit kaatui lauantain värikkäässä ottelussa

Kirsi Westerlund Memorial Cupin toinen ottelu pelattiin tuttua ja aina sytyttävää EräViikinkejä vastaan. Värikkään ottelun tapahtumat eivät jättäneet katsojia kylmäksi.

Heimon Pre-Seasoniin on kuulunut tähän mennessä kaksi ottelua Divarissa pelaavia joukkueita vastaan ja tänään nähtiin ensimmäinen F-liigassa pelaavien joukkueiden välinen matsi. Turnausjärjestäjä EräViikinkien ja Indiansin välillä on nähty usein fyysisiä vääntöjä, joista ei puutu tunnetta ja sellainen nähtiin myös tänään Tapanilan illassa.

Terävän startin myötä Heimo sai hyvän irtioton vastustajasta jo alussa, jonka jälkeen alettiin iskeä maaleja tasatahtiin. Johtoasema piti lopulta voittoon lukemin 6-8 (1-3, 3-4, 2-1) ja koviten kotijoukkuetta kuritti Eetu Nykänen tehoin 2+2. Pukukoppimaaleiksi luokiteltavat osumat nähtiin 1. ja 2. erän viimeisellä minuutilla.

Seuraava ottelu pelataan jo sunnuntai-aamupäivänä klo 12:00 Tiikereitä vastaan. Paikkana edelleen Mosahalli, lähetys Ruudusta ja aamukahvit voi tulla nauttimaan myös paikan päälle, liput Ticketmasterista.

Ottelun valokuvat: Westend Indians / Flickr
Ottelun valokuvat: Jarmo Koskela
Haastatteluita ja ottelutunnelmia: Westend Indians / Instagram
Ottelun maalikooste: EräViikingit / Youtube

EräViikingit – Indians | 6-8 (1-3, 3-4, 2-1)

0-1 Sami Niskanen (Eetu Nykänen)
0-2 Tuomas Harjula (Otto Lehkosuo)
1-2 EräViikingit
1-3 Nykänen (Niskanen)
1-4 Valtteri Kainulainen (Aaro Astala)
2-4 EräViikingit
2-5 Kainulainen (Perttu Puska)
3-5 EräViikingit
3-6 Samuli Alaluusua (Nykänen)
4-6 EräViikingit
4-7 Nykänen (Samuli Huppunen)
5-7 EräViikingit
5-8 Puska (Astala)
6-8 EräViikingit