Vanhemmat uutiset

Tribe Gamebasessa loistavat olosuhteet e-urheilun harrastamiseen

Heimon uudessa pelitilissa on jatkossa mahdollista harrastaa e-urheilua huippuolosuhteissa.

Puolustaja Rauhala ratkaisi Heimolle kotivoiton OLS:sta – ”Kiva tehdä välillä tulostakin”

Westend päätti lauantaina kotiottelu-urakkansa Otahallissa hikiseen mutta maukkaaseen 4–3-jatkoaikavoittoon OLS:sta

Classic jätti Heimon ja synttärisankari Kainulaisen tyhjin käsin – ”Otan lahjan vastaan huomennakin”

Westend Indians jatkoi perjantaina kotiotteluiden täplittämää salibandysyksyään Otahallissa, johon vieraaksi saapui tällä kertaa viime vuosien kestomestari Classic. Ottelu oli erityisen juhlava Heimon ikonille Valtteri Kainulaiselle, jolle tuli täyteen 30 ikävuotta.

Otahallin perjantai-illassa kapteeni Kainulaisen kolmekymppiset ja huippusalibandyä – ”Olen yhä leikkisä ja lapsenmielinen”

Kuten tunnettua, pelipäivä on juhlapäivä joukkueurheilijoille. Salibandyn F-liigan pelaajilla on kaudella 2022–23 aiempaa enemmän syitä riemuita, sillä sarjaohjelmaan lisättiin seitsemän ottelua. Bileet ovat pystyssä 33 kertaa pelkästään runkosarjan aikana.

Heimo palasi voittokantaan, FBC Turku nurin Tiipiissä – ”Pelasimme viikonloppuna viisi erää hyvin”

Westend Indians nappasi lauantaina kauden 2022–23 ensimmäisen kotivoittonsa F-liigassa, kun se kukisti sarjanousija FBC Turun maalein 7–3.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top