Vanhemmat uutiset

Heimo jäi telineisiin Espoon derbyssä – ”Huono lähtö määritteli liikaa, millainen peli tästä tuli”

Kauden ensimmäisestä Espoon derbystä muototui Westend Indiansille tapahtuma, jota ei kannata liikaa muistella. Oilers hyödynsi paikkansa tehokkaammin kotiluolassaan, eikä Heimo päässyt missään vaiheessa kamppailemaan voitosta.

Perinteinen urheilu ja e-urheilu lyövät kättä yhteen Heimon uudessa aluevaltauksessa – Kristo ”r0tta” Lindfors valmentamaan Heimon CS:GO -joukkuetta

Suomen suurimpiin salibandyseuroihin ja Espoon suurimpiin urheiluseuroihin lukeutuva Heimo tekee tänä syksynä uuden aluevaltauksen, kun se perustaa e-urheiluun edustusjoukkueen sekä aloittaa seuratoiminnan.

Heimon CS:GO edustusjoukkue

Heimon ensiesiintyminen on luvassa jo tulevana torstaina kun vastaan asettuu Kuusamo.gg. Syksy tulee tuomaan myös urheilijoille paljon uutta ja mielenkiintoista.

Liity Heimoon harrastamaan e-urheilua

Heimo tulee järjestämään monipuolisesti harraste- ja virkistystoimintaa Otahalliin rakennetussa peliluolassa – Tribe Gamebase:ssa.

Heimo järjestää e-urheilu syysleirin Otahallilla

Nyt on oiva mahdollisuus aloittaa uusi harrastus tai tulla harjaannuttamaan taitojaan Heimon e-urheilu syysleirille.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top