- To
Salminen ”Kaksi heikkoa peliä”
Westend Indians pelasi toisen tuplaviikonlopun putkeen ja palasi voittokantaan napattuaan pisteet ÅIFilta ja FoSulta. Joukkueen esitykset eivät kuitenkaan olleet aivan sillä tasolla kuin sarjan alkupelien jälkeen nähtiin ennen maaottelutaukoa. Indiansin kapteeni Timo Salminen oli viikonlopun jälkeen kriittinen niin joukkueen suorituksia kuin omaakin suorittamista kohtaan.
- To
Valmentaja Liljelund ”Ok startti”
Sunnuntai-illan päätteeksi toimitus sai kommentit päivän peleistä valmentaja Liljelundilta. Samoilla teeseillä oltiin eli ensin hyvä peli ja sitten tyydyttävä.
- To
Pirteä aloitus eliittisarjaan
Pirteä kuvatkoon nyt päivän kokonaissaldoa. Ensimmäinen peli Tiikereitä vastaan oli kauden ehdotonta TOP3-esitystä, kun taas LoSB-peli menee sinne FLOPPI3-sarjaan. Kaikesta huolimatta neljä pistettä on plakkarissa ja tästä on hyvä jatkaa menoa kohti seuraavaa turnausta, joka on kotiturnaus RA:lla joulukuun 15.päivä.
- To
Niukka 6-5-kotivoitto FoSusta
Westend Indians nappasi myös toisen voiton tuplaviikonlopusta, kun FoSu kaatui sunnuntain päiväpelissä niukasti 6-5. Ottelu oli varsin hidastempoinen ja eteni maalien valossa tasatahtiin, vaikka sarjataulukon perusteella Indians olisi voinut niitata pelin jo ensimmäiseen erään. Viikonlopun kahdesta ottelusta kuitenkin arvokkaat voitot ja sijoitus Blue Foxin takana sarjakakkosena.
- To
Eliittijatkosarjan ennakkoa
Huomenna sitten pyörähtää käyntiin Eliittijatkosarja. 8 joukkuetta kamppailevat paikoista kevään SM-play off -karsintoihin. Lohkovoittaja etenee sinne suoraan ja lohkon 2.-3. sijoittuneet pyrkivät sinne lisäkarsinnan kautta. Otetaan tähän ennakkoon hiukan lisäinfoa kaikista jengeistä ja millaisen matkan ovat alkukaudesta tarponeet matkalla Eliittijatkosarjaan.
- To
Voitot paikalliskamppailuista
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue pelasi kaksi paikallispeliä, kun joukkue kohtasi ensin vieraissa Tapanilan Erän ja sitten kotihallissaan SSV:n. Indians palasi voittokantaan kahden tappion jälkeen, kun Erä kaatui 4-3 ja SSV 7-5. Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen Indiansilla on plakkarissa 10 sarjapistettä.
Vanhemmat uutiset
- To
Lehkosuon maaleilla tappioputki poikki
Joukkue pystyi nihkeän esityksen jälkeen katkaisemaan neljän ottelun mittaisen tappioputkensa. Viime peleissä yskähdellyt YV rupesi edes jollain lailla toimimaan ja Lehkosuon tekemät maalit veivät lopulta Inkkarit karkuun.
- To
Seuraava ottelu : Classic – Indians 30.11.2013!
Peli pelataan marraskuun viimeisenä lauantaina Kaukajärvellä, Tampereella ja se alkaa klo 16.00.
- To
Indians voitti Espoo derbyn lukemin: Indians 5 – Oilers 4
Pelissä toistui (kuten usein on tapana) tuttu juoni. Pojat olivat pelin puolivälissä "varman tuntuisessa" johdossa 5-1. Siispä löysätään tahtia ja otetaan kaveri mukaan peliin. Lopussa oli jo hieman tuuriakin mukana, ettei Oilers olisi tasoittanut. Voitto kuitenkin kotiin! Kuusi viimeistä peliä = saldona 11 pistettä!! Hienoa!
- To
Rangersin ykkösnyrkki kaatoi Inkkarit
Viime pelissä Nokiaa vastaan joukkue ui syvällä. Eilen Kirkkonummen pommarissa ensin oltiin erän verran reilusti pää pinnalla, mutta sitten iski kotijoukkue armotta ja loppupeli pulikoitiin käsipohjaa mitä kerettiin.
- To
Kainulainen: ”Nousu kertoo luonteesta”
Westend Indiansin kauden neljännen kotivoiton takuumiehinä hääri Indiansin ykköskenttä, joka iski kuusi maalia Heimon seitsemästä. Kapteeni Valtteri Kainulaisen kipparoima ykkönen nosti huimasti tasoaan kahdesta viime ottelusta ja omalla esimerkillään hallitsi kenttätapahtumia.