- To
Heimon innostuneet valmentajat vakuuttivat G-junnun isän – ”Se oli laakista selvä valinta”
Espoolainen Janne Järvenpää katselee tyytyväisenä poikansa harjoituksia Otahallilla. Veeti, 7, nautti silmin nähden säbästä ja Sebastian Klärichin vetamistä G-juniorien treeneistä.
- To
Valtakunnallinen sarja kutsuu – pelaajaksi joukkueeseen?
C1-joukkue eli 02-pojat pelasivat elokuun SM-karsinnoista paikan valtakunnalliseen 1. divisioonaan ja kausi alkaa 23.9.
- To
Kapteeni Kainulaisen komennus: Turha arkailla
Heimon edustusjoukkueen kapteenilla Valtteri Kainulaisella on meneillään kiireinen loppukesä. Salibandyn pelaaminen vie miehen ulkomaillekin jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Vade kipparoi elokuussa Heimoa Latvian harjoitusleirillä ja matkaa syyskuussa maajoukkueen mukana Ruotsiin.
- To
Heimon ryhmätarjonta laajenee!
Heimoyhteisömme kasvaa ja ryhmätarjontamme monipuolistuu. Tutustu tarjontaamme ja liity mukaan!
- To
Kukistamaton Heimo valmis uuteen kauteen
Tappiottomalla saldolla harjoituskauden läpi pelannut Heimo on päävalmentaja Mikko Laurikaisen mukaan ajankohtaan nähden harvinaisen valmis kauteen. Poppamiehet ovat kehittäneet kesällä uuden aseen, jonka toimivuudesta saadaan ensimmäiset viitteet, kun Heimon sotahuuto kajahtaa 22. syyskuuta liigakauden avauksessa.
- To
Heimo etsii valmentajia ja ohjaajia
Westend Indians etsii Heimoonsa jatkuvasti uusia innokkaita tekijöitä
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo kaatoi Karhut kotiavauksessa
Heimon edustusjoukkue tarjosi Tiipiin kotiavaukseen saapuneille 509 katsojalle nousujohteisen esityksen. Inkkarit kaatoivat Karhut lopulta maalein 10–5. Peräti neljä kotijoukkueen pelaajaa merkkautti kaksi maalia, mutta hattukauppaan ei ollut vielä kenelläkään asiaa hyvistä paikoista huolimatta.
- To
Heimo Karhujen kaatoon perjantaina
"On hienoa päästä pelaamaan kotiyleisön eteen! Aika monta kuukautta tässä on vierähtänytkin", tunnelmoi Westend Indiansin kapteeni Valtteri Kainulainen tiistaina. Vaden katse oli jo perjantaissa, jolloin Heimo kokoontuu ensimmäistä kertaa kaudella 2018–19 Otahallin Tiipiille. Tarkoituksena on kaataa Karhuja.
- To
Heimolle maukas voitto Tampereella, perjantaina täyttyy Tiipii
Westend Indiansin edustusjoukkue nappasi maanantaina kauden ensimmäisen voittonsa Salibandyliigassa. Kotijoukkue Koovee kehitti päätöserässä pienen kirin, mutta hävisi maalein 3–5. Heimon pisterohmu oli ensimmäiset liigamaalinsa tehnyt Kevin Nylund, joka summasi mukavasti 2+1.
- To
Otto Lehkosuo: ”Katto ei ole vielä tullut vastaan”
Heimon edustusjoukkueen hienon kauden 2017–18 yksi onnistujista oli eittämättä Otto Lehkosuo. Palloilulahjakkuus pelasi itsensä lopullisesti salibandyväen tietoisuuteen atleettisilla suorituksillaan ja pääsi haistelemaan maajoukkueenkin ilmapiiriä MM-karsintaturnauksessa Tallinnassa.
- To
SPV:n tehohetki lähetti Heimon tyhjin käsin kotiin Pohjanmaalta
Edustusjoukkue aloitti kuudennen kautensa Salibandyliigassa harmittavalla tappiolla Pohjanmaalla. Valtteri Kainulainen vei rankkarista Heimon kahden maalin johtoon kolmannen erän alussa, mutta SPV kiri kotiyleisön iloksi rinnalle ja ohi. Seinäjokisten 4–4-, 5–4 -ja 6–4-maaleihin kului aikaa vain 1.48. Loppunumerot 7–4 SPV rokotti tyhjiin.