Vanhemmat uutiset

Otto Lehkosuo: ”Katto ei ole vielä tullut vastaan”

Heimon edustusjoukkueen hienon kauden 2017–18 yksi onnistujista oli eittämättä Otto Lehkosuo. Palloilulahjakkuus pelasi itsensä lopullisesti salibandyväen tietoisuuteen atleettisilla suorituksillaan ja pääsi haistelemaan maajoukkueenkin ilmapiiriä MM-karsintaturnauksessa Tallinnassa.

SPV:n tehohetki lähetti Heimon tyhjin käsin kotiin Pohjanmaalta

Edustusjoukkue aloitti kuudennen kautensa Salibandyliigassa harmittavalla tappiolla Pohjanmaalla. Valtteri Kainulainen vei rankkarista Heimon kahden maalin johtoon kolmannen erän alussa, mutta SPV kiri kotiyleisön iloksi rinnalle ja ohi. Seinäjokisten 4–4-, 5–4 -ja 6–4-maaleihin kului aikaa vain 1.48. Loppunumerot 7–4 SPV rokotti tyhjiin.

Laurikainen: ”Eteenpäin menoa odotetaan kaikilta”

Westend Indiansin edustusjoukkueen päävalmentajalla Mikko Laurikaisella on taas edessään uusi kausi Salibandyliigan joukkueen peräsimessä.

Heimon hieno playoff-sarja vakuutti Kareisen

Yksi edustusjoukkueen uusista pelaajista on itse asiassa vanha tuttu monelle heimolaiselle. EräViikingeistä Espooseen vaihtanut Miikka Kareinen edustaa vuonna 1992 syntyneiden ikäluokkaa, kuten tekee koko seurakin.

Paluumuuttaja Niskanen haluaa voittaa

On vanha jengi koossa taas. Näin voisi Heimoon palannut Sami Niskanen todeta pukuhuoneessa, kun Salibandyliigan kausi 2018–19 lähestyy kovaa vauhtia.

Head partners of the Tribe