Ti 30.04.2013

Joukkueelle hopeamitali ja 8. sija Terwatynnyri Cupista

Joukkueen kevään turnausmatka suuntautui tällä kerralla kohti Kokkolaa ja siellä pelattavaan Terwatynnyri Cupiin, josta joukkueelle hopeamitali ja 8. sija.

D99 - Pojat Yellow

Joukkueen kevään turnausmatka suuntautui tällä kerralla kohti Kokkolaa ja siellä pelattavaan Terwatynnyri Cupiin. Turnaus pelattiin 27-28.4 ja matkalle lähdettiin junalla perjantai iltana. Turnaus järjestettiin ensimmäistä kertaa ja kaikki turnaukseen osallistuvat joukkueet oli ainakin joukkueellemme uusia tuttavuuksia. Ennakkoon ei tiedetty kovinkaan paljon joukkueiden tasosta, mutta sitä innokkaammalla mielellä oltiin liikkeessä.

Sarjassamme pelasivat kahdeksan joukkuetta, joista muutama oli nuorempaa D-ikäluokkaa. Muita matkalaisia oli mm. Nokialta ja Muhokselta, muut osallistujat olivat sitten turnausjärjestäjän omat joukkueet Kokkolasta ja sen naapurikunnista.

Joukkueemme jaettiin haastaja- (WI99 II) ja kilparyhmään (WI99 I). Muutaman loukkaantumisen ja sairastumisen johdosta emme saaneet täydet kaksi kentällistä kummassakin ryhmässä vaan haastajajoukkueessamme oli vajaa kaksi kentällistä.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdettiin ensimmäiseen otteluun ja ensimmäisenä tulessa oli kilparyhmämme. Pojat olivat hereillä alusta lähtien ja voitto vietiin Kälviäläisiltä luvuin 5-1 Jonten neljän maalin suorituksella. Seuraavaksi oli haastajaryhmä vuorossa ja vastassa oli Himankalaisten nopeat juoksijat. Ryhmällä oli monta maalintekotilannetta, mutta Himankalaisten maalivahti piti pelin pystyssä uskomattomilla torjunnoillaan ja nopeilla avauksillaan. Joukkueen valmentajalta kuultiin, että kundin heittonopeudeksi oli mitattu 102 km/h tutkalla. Nopeat avaukset koituivatkin meidän epäonneksemme ja vieraat voittivat ottelun nopeilla vastahyökkäyksillä, johon ei oikein ehditty.

Iltapäivällä WI99 II oli vastassaan Muhoksen Urheilijat. Kaverit pääsivät pyörittämään poikiamme ja veivät voiton nenän edestä. En tiedä johtuiko siitä, että joukkueessa oli myös tyttöpelaaja, jonka takia pojat arkailivat liikaa... Iltapäivän toisessa ottelussa kilparyhmällä oli sitten vastassaan järjestäjien oma 00-joukkue. Pyörityksemme oli täydellinen, kaverille annettiin yksi maali vahingossa, muuten pallonhallinta oli kokonaan meillä. Lopputulos oli 15-1! Ottelussa kirjattiin monille maali- ja syöttöpisteitä. Järjestäjien toinen 99-joukkue asettui haastajaryhmämme vastaan iltaottelussa. Siinä vaiheessa väsymys oli jo ilmeisesti iskenyt poikiimme ja kokkolalaiset veivät melko helpon voiton.

Illan viimeisessä ottelussa kilparyhmämme sai Nokian KrP:n vastaansa. Tiedettiin jo edellisten heidän pelattujen otteluiden perusteella, että vastassa on kova joukkue ja että ottelusta tulee todennäköisesti tiukka. Lohkovoittoon riittäisi tasapeli mutta voittoa lähdettiin tavoittelemaan. Kaveri pääsi kuitenkin yllättämään ja muutama virhe koitui tappioksemme. Vedot tulivat keskiviivalta ja tarkkuus oli hyvä, joten verkko soi Eemelin takana. Ensimmäisen päivän jälkeen saldo oli siis kilparyhmälle toinen sija ja välieriin ja haastajaryhmälle sijoitusottelut 5-8.


Sunnuntaina aamulla oli sitten tiedossa sijoituspelit ja välierän pelit aamupäivällä. Haastajaryhmällä oli vastassaan Nibacoksen 00-joukkue. Otteluun mentiin latautuneena ja tekemisen meininkiä oli. Ottelun aikana nähtiin monta hienoa suoritusta ja talven aikana harjoiteltu syöttöpeli, miesvartiointi ja liikkuminen näkyi kentällä. Vastustaja pääsi kuitenkin tekemään enemmän maaleja taistelustamme huolimatta ja näin ollen tiukan väännön jälkeen haastajaryhmä pelaisi viimeisen ottelunsa sijoista 7-8.

Kilparyhmän vastaan välierässä tuli taas vuotta vanhempi Nibacoksen 99-joukkue. Kilparyhmän pelaajat pyörittivät joukkuetta lähes mennen tullen. Tarkat ja nopeat syötöt pistivät vastustajan liikkeelle ja vajaa Nibacoksen kaksi kentällistä ei riittänyt inkkareiden pyöritykseen joten finaaliotteluun pääsy oli varmistettu.

Haastajaryhmän viimeisessä ottelussa vastassa oli edellisestä päivästä tuttu Muhos. Sen verran turnausmatka oli jo syönyt kavereiden jalkoja ja Erkin polvia joten kaverille vei ottelun ja jätti näin haastajaryhmän ikäryhmän viimeiseksi.

Oli finaalin aika. Edellisen kohtaamisen perusteella tiedettiin että luvassa on koko turnauksen tiukin matsi. Ennestään oli merkattu Nokian pelaaja nro 68 ja tiedettiin että kaveri on vaarallinen jos pääse keskiviivalle ja puolustusalueellemme vetämään. Hyökkäyspäässä tavoitteena oli kovat vedot ja hyvä maskipelaaminen kun pallo oli meidän hallussamme. Maaleja taottiin tasatahtiin, mutta toisen erän alettua kaveri pääsi lukumäärältään suuremmalla joukkueella väsyttämään juoksuttamalla inkkareitamme ja näin kirkkain mitali meni vastustajalle. Hopeamitalit tuotiin sen sijaa kotiin erittäin hienosti pelatun ottelun jälkeen.



Viikonlopun turnaus oli joka tapauksessa erittäin onnistunut joukkueemme osalta. Osoituksena siitä on alla oleva pistepörssilista jossa yhteensä 18 pelaajalla on merkintä. Moni pelaaja ylsi viikonlopun aikana parhaan koskaan pelattuun suoritukseensa ja onnistumisen ilo oli käsin kosketeltavissa. Ikinä en ole nähnyt valmentajana niin keskittynyt joukkue, kun kilparyhmä valmistautui finaaliotteluunsa.

Tämä oli hyvä päätös kuluneelle kaudelle. Pojat ovat nyt valmiina siirtymään eteenpäin pelaajaurallaan joko edarijoukkueessa, kilpajoukkueessa tai harrasteryhmässä.

Pojat, suuri kiitos teille jälleen kerran, oli taas suuri kunnia ja ilo olla kanssanne turnausmatkalla ja minulle henkilökohtaisesti ikimuistoinen kokemus. Te tiedätte miksi! Toivotan teille hyvää matkaa kohti C2-ikäluokan pelejä!

Kiitos myös joukkueen johdolle ja huollolle sekä mukana seuranneille vanhemmille hyvistä järjestelyistä ja matkaseurasta!

Anders

Tuloksiin ja tilastoihin voi tutustua osoitteessa http://www.nibacosjuniorit.fi/index.php?bW9kPWNvbnRlbnQmYWN0PXZpZXdhY29udGVudGl0ZW0mcGFnZV9pZD0xMDc5JmNoZWNrPThjZTRmMTk0ODVjZjY0NjAyYmZkNjliYjMwZTljNDQ3

Alla kuitenkin joukkueemme kannalta kiinnostavimmat tulokset:

Lopputulos:

1.Nokian KrP

2.Westend Indians Yellow I

3.Himangan Pallo

4.Nibacos -99

5.Kälviän Tarmo

6.Nibacos -00

7.Muhoksen Urheilijat -99

8.Westend Indians Yellow II

Turnauksen MVP-pelaajat joukkueittain (joukkueen arvokkain pelaaja):

Rainer Caloander, Westend Indians Yellow I

Erkki Eskola, Westend Indians Yellow II

PISTEPÖRSSI, lopullinen

sija

Nimi

joukkue

maalit

syötöt

pisteet

1

Dahlqvist Jonatan

Westend Indians Yellow I

8

3

11

2

Hagren Tuomas

MuhU -99

5

6

11

3

Honkanen Santeri

MuhU -99

7

2

9

4

Caloander Rainer

Westend Indians Yellow I

5

4

9

5

Anttonen Joona

Nibacos -00

6

2

8

6

Jaakkola Toni

Nokian KrP

2

6

8

7

Fordell Aleksi

HiPa

3

4

7

7

Wilen Niklas

Westend Indians Yellow I

3

4

7

9

Leppinen Santeri

Westend Indians Yellow I

1

6

7

10

Brotkin Niko

MuhU -99

4

2

6

18

Heikkinen Markus

Westend Indians Yellow I

3

2

5

19

Laine Tuomas

Westend Indians Yellow I

2

3

5

25

Immonen Max

Westend Indians Yellow I

3

1

4

39

Jouhki Oskari

Westend Indians Yellow I

1

2

3

46

Munter Ville

Westend Indians Yellow II

2

0

2

58

Alaharju Henri

Westend Indians Yellow II

1

0

1

58

Welin Eric

Westend Indians Yellow II

1

0

1

58

Limingoja Oliver

Westend Indians Yellow II

1

0

1

58

Nummisalo Anton

Westend Indians Yellow I

1

0

1

68

Widd Thomas

Westend Indians Yellow II

0

1

1

68

Talvitie Sami

Westend Indians Yellow II

0

1

1

68

Nordström Jasper

Westend Indians Yellow II

0

1

1

68

Wiik Theo

Westend Indians Yellow II

0

1

1

68

Hernberg Arthur

Westend Indians Yellow I

0

1

1


// Anders Dahlqvist