Ma 15.04.2024

Heimon taistelu ei riittänyt, pronssit jäivät Raholaan – "Iso kiitos kaikille heimolaisille, jotka elivät joukkueen mukana"

Westend Indians pelasi sunnuntaina kauden 2023–24 viimeisen matsinsa, kun se kohtasi F-liigan pronssiottelussa Nokian KrP:n.

Viimeistä kertaa liigamatsin näyttämönä toimineeseen Raholan liikuntakeskukseen oli matkustanut kaksi bussilastillista Heimon kannattajia toiveinaan päästä juhlimaan seurahistorian ensimmäistä mitalia.

Espoon trillerimäisen ja monia tunteellisia hetkiä sisältäneen välieräsarjan päättymisestä oli kulunut vasta 45 tuntia, joten valmistautuminen uuteen vastustajaan ja kerrasta poikki -mitalipeliin jäi väkisinkin vajaaksi.

Heimon hyvä ensimmäinen erä nostatti vieraiden tunnelmia, mutta pelin edetessä pitkään jännitetty vieteri katkesi. KrP oli päätöserässä selvästi parempi ja otti pronssit 5–3-voitolla. 

Pronssiotteluissa kohtaavat lähtökohtaisesti pettyneet joukkueet. Molemmilla oli kuitenkin tässä tapauksessa useita syitä haluta päättää kausi voittoon.

KrP:llä yksi niistä oli se, että lajilegendoihin lukeutuva Henri Johansson pelasi pitkän uransa viimeisen ottelun. Johansson osoittikin kiinnostuksensa pronssiin iskemällä avausmaalin ajassa 3:26.

Avauserä kääntyi tämän jälkeen selvästi Heimolle. Vain reilu minuutti Johanssonin osuman jälkeen Rasmus Pasanen katkaisi vastustajan syötön, käänsi nopeasti ja laukoi itse tasoituksen vasemmalta laidalta.

Erän puolivälin jälkeen Indians pääsi ylivoimalle, jonka se hyödynsi Samuli Junnilan komealla laukauksella. Pelille entistä seuraansa vastaan päässyt Anton Roth näytti taitojaan petaamalla Petr Majerille avopaikan Heimon kolmanteen maaliin.

Näin vieraat lähtivät toiseen erään kahden maalin johdossa. KrP paransi selvästi ja kavensi vähän ennen puoltaväliä. Mainiosti Heimon maalilla torjunut Juuso Jokisalo piti joukkueensa edellä erätauolle Näätien painaessa päälle.

Kolmannessa erässä KrP sai taas hengen päälle. Jokisalo torjui edelleen hyvin, mutta joutui antautumaan viimeisellä kympillä kahdesti. 

Viimeisen osumansa kotijoukkue teki tyhjiin, mikä sinetöi sen, että Johanssonin ura ja Raholan halli paketoitiin historiaan heikäläisittäin mukavissa merkeissä.

Vaikka Heimo hävisi kaksi viimeistä otteluaan, ei joukkueelta voi ottaa mitään pois. Pitkäjänteisesti tehty kehitystyö kantaa selvästi hedelmää niin seuran, joukkueen kuin yksittäisten pelaajienkin osalta. 

Päävalmentaja Antti Vartiainen muistutti, että henkisesti ja fyysisesti äärimmäisen kuluttava välieräsarja saatiin käteltyä perjantaina.

– Todella hieno esitys joukkueelta, toissa päivänä päättyi seitsemän pelin sarja, ja sarjajärjestäjä laittoi meidät mitaliotteluun päivän huililla. Huikea suoritus siihen nähden koko ryhmältä. 25 minuuttia pelattiin tänään hyvin, ja sen jälkeen enemmän taisteltiin.

Kauden viimeisen pelin jälkeen Vartiaisella oli tärkeää sanottavaa kannattajille.

– Iso kiitos kaikille heimolaisille, jotka elivät joukkueen mukana tällä kaudella!

Heimon ottelukuvat täällä!


Pronssiottelu Nokian KrP–HEIMO (1–3, 1–0, 3–0)

03:26 Henri Johansson (Topias Simonen) 1–0
04:40 Rasmus Pasanen 1–1
12:58 Samuli Junnila (Samuli Huppunen) 1–2 yv.
16:30 Petr Majer (Anton Roth) 1–3
28:33 Juuso Ahola (Miska Mäkinen) 2–3
51:55 Mikko Laakso (Mäkinen) 3–3
56:59 Joona Rantala (Joonatan Kovanen) 4–3
57:23 Vili Liponen (Kimi Hyrkkönen) 5–3 tm.