- To
Nykäsen johdolla kaatui TPS
Eilinen OLS-tappio oli pyyhitty pois mielestä, kun viikko päättyi kotimatsiin turkulaisia vastaan. TPS oli saanut riveihin reilut pari viisikkkoa pelureita ja Inkkareiden laajempi rosteri taisi lopulta ratkaista pelin.
- To
Toinen tappio perään kotona.
Vieraaksi saapui PSS. Eikä Porvoolaiset kainostelleet vaan ottivat pisteet tuloksin 4-6. PSS nakutti helponlaisesti ja kovilla tehoilla johdon 0-5, kun peliä oli pelattu puolet. Tämän jälkeen Inkkarit heräsi ja pääsi vielä maalinpäähän mutta virtaa sekä onneakaan ei riittänyt loppuun saakka.
- To
Lappeenrannassa koettiin tappio
NST vei ottelun numeroin 7-6. Me voitimme rangaistusminuutit komeasti: 2-29! Tämä tarkoitti sitä, että vaikka pelimme päävalkku Hannun sanoin oli tasakentällisillä hallussa, oli tehtävä tehty meidän näkökulmasta ja omasta ansiostamme vaikeaksi. Pudotuspeleissä pitää turhat jäähyt karsia. Siihen ei kellään joukkueella ole varaa.
- To
M. Markkola: ”Pelattiin hyvä loppu”
Westend Indians nappasi kauden seitsemännen kotivoiton, kun TPS kaatui lauantai-illan ottelussa lukemin 3-2. Varsinaisen peliajan viimeiselle kympille lähdettäessä Indians oli vielä maalin takaa-ajoasemassa, mutta nousi Markus Markkolan ja Valtteri Kainulaisen osumilla voittoon.
- To
Pohjoisesta iski puhuri
Kahden kotipelin viikonloppu alkoi pääkaupungin puolelta Ruskeasuolta. Vieraaksi saapui OLS, jolle oltiin lokakuun lopun vierailulla hävitty 5-10 lukemin.
- To
Sarjapelit Esport Areenalla
Joukkue pääsi voittokantaan kiinni viimeisessä pelissään. Ensimmäisessä pelissä taivuttiin Indians Yellow:lle 3-5 jännittävien vaiheiden jälkeen. Toisessa pelissä inkkarit eivät olleet sotajalalla liikkeellä ja otettiin lukua 9-2 lukemin, kun vastassa oli SB-Pro Kotkat. Kolmas peli toi kaivatun voiton, kun SB Espoo Bluebirds kaatui lukemin 6-4.
Vanhemmat uutiset
- To
Porvoon keikan maalikooste
Viime keskiviikon voittopelissä joukkue esitti kypsää peliä ja sitä kautta jo kuudes voitto putkeen ja SM-sarjassa sijoitus on tällä hetkellä hienosti 4. Tänään rentoutumista Pirkkolan ulkojäillä ja huomenna viimeistelytreenien kautta valmistaudutaan maanantain Tiikerit-peliin.
- To
Härkäviikko käynnistyi tappiolla
Tuleva viikko sisältää kolme peliä. Niistä ensimmäinen oteltiin eilen Tikkurilan Urheilutalossa Tiikereiden vieraana. Indiansin osalta vierailu päättyi niukkaan tappioon ja samalla katkesi kuuden voiton putki.
- To
Heimolta tuplaedustus nuorten maajoukkueeseen
Heimon nuoret lupaukset Astala ja Lehkosuo ylsivät poikien maajoukkueeseen.
- To
Heimon leireille hauskanpitoon hiihto- ja kesälomilla!
Heimo kutsuu vanhempia lähettämään lapsensa Heimon leireille liikkumaan ja pitämään hauskaa.
- To
Tappioista tulistunut Heimo kerää voimia
Heimon voittoputki katkesi kahteen tappioon. Kamppailu pudotuspelipaikoista kiihtyy.