
- To
Haastattelussa Mikko Kirvesniemi
Westend Indiansista valittiin neljä pelaajaa nuorten maajoukkueen mukaan helmikuun ensimmäisen viikonlopun Ruotsi-otteluun. Mukana on 18-vuotias maalivahti Mikko Kirvesniemi, joka taistelee peliajasta Classicin Lassi Torisevan kanssa. Ensimmäisen kerran Kirvesniemi pelasi suomipaidassa marraskuun EFT-turnauksessa ja tuli valituksi turnauksen tähdistökentälliseen.

- To
Äärimmäisen kova taisteluvoitto Blue Foxista
Westend Indians ja Blue Fox kohtasivat Divarin kärkikamppailussa sunnuntaina. Otteluun lähdettäessä Blue Fox oli pisteen Indiansin edellä ja kummallakin alla edellispäivän ottelut. Maalien valossa ottelu eteni tasatahtiin ja lopulta Indiansin Miika Mertaniemi iski vapaalyönnistä voittomaaliksi jääneen 4-3 osuman. Voiton myötä Indians nousi Divarin kärkeen.

- To
Montun pohjalla ja vuoren huipulla
Westend Indiansin C-tytöt taistelevat kovatasoisen SM-sarjan tasaisessa keskikastissa mahdollisena tavoitteena jatkaa kautta runkosarjan jälkeenkin. Tämä tarkoittaisi sijoittumista kuuden parhaan joukkoon. Ennen sunnuntain otteluita Heinolassa Indians oli juurikin sijalla kuusi. Tiedossa oli todella tärkeät pelit, sillä vastaan asettuivat kaksi pistettä edellä ollut Espoon Oilers sekä pisteen perässä vaaniva SB Heinola.

- To
Hyökkäyspelaaminen kuosiin Keravalla
Viime viikonlopun rapsassa peräänkuulutettiin hyökkäyspelaamiseen terävyyttä. Tänään sitä sitten oli tarjolla, kun kundit laittoivat mukavasti tuulemaan. Vedot olivat laadukkaampia, YV toimi ja pelitapaakin noudatettiin ihan eri tavalla kuin viikko sitten. Kun vielä puoluspelaaminen pysyi hyvin kasassa niin ihme ei ole, että tämän päivän saldona Keravalta täydet neljä pojoa.

- To
SB Vaasa kaatui 13-5
Westend Indians aloitti Pohjanmaan vieraskiertueen kohtaamalla SB Vaasan lauantaina Botniahallissa. Aamukahdeksalta Espoon Otaniemestä kohti Vaasaa startannut Indians oli täysin unessa ottelun alkuhetkillä. Vieraiden onneksi vaasalaiset eivät pystyneet pitämään 3-1 johtoasemaansa edes ensimmäistä erää. Loppunumerot kirjattiin lopulta selkeällä erolla, 13-5, ensimmäisen kympin jälkeen terävöityneelle Indiansille.

- To
Edessä huippumatsit SB Vaasa ja Blue Fox
Westend Indians pelaa kauden ensimmäisen vierastuplaviikonlopun, kun joukkue matkaa lauantaiksi Vaasaan ja jatkaa sieltä sunnuntaiksi sarjaykkösen Blue Foxin testiin Uusikaarlepyyhyn. Kaikki kolme joukkuetta ovat ennen viikonloppua divarissa sijoilla 1-3, joten edessä on kauden tähän asti kovimmat haasteet, kun Indians lähtee hakemaan täyttä pistepottia vieraskentiltä.
Vanhemmat uutiset

- To
Kahden kotiottelun viikko – tule, näe ja koe!
Westend Indians pelaa tällä viikolla kahdesti kotihallissaan Otaniemessä. Perjantaina juhlistetaan Heimon 21-vuotispäivää, kun vieraaksi saapuu lähes paikallisvastustaja Tapanilan Erä. Sunnuntaina on puolestaan Joensuun Josban vuoro saapua testaamaan Heimon kotikunto. Indians on Salibandyliigan ainoa joukkue, joka ei ole vielä menettänyt pistettäkään kotikaukalossa!

- To
Korpela&Pekkarinen loistivat tähdistöpelissä
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueesta 1998-syntyneiden tyttöjen pelaajapolun tähdistöotteluun valitut hyökkääjä Susanna Korpela ja maalivahti Satu Pekkarinen onnistuivat erinomaisesti ikäluokkansa huippujen kohtaamisessa.
- To
Naisten tappioton putki jatkuu
Naiset taistelivat edellisistä peleistään kasaan jälleen kolme pistettä.

- To
10 maalia ei riittänyt Seinäjoella
Westend Indians kohtasi hallitsevan Suomen mestari SPV:n lauantaina Seinäjoella. Indians pelasi erinomaisen vierasottelun ja hallitsi tilastoja parhaimmillaan neljän maalin johtoasemassa, mutta SPV nousi tasoihin ja ohi viimeisen erän kirillä. Loppunumerot kirjattiin peräti 11-10.

- To
Lauantaina Seinäjoelle – vastassa SPV
Westend Indians matkaa lauantaina kauden kovimpaan vierasotteluun, kun Seinäjoella vastaan asettuu kaksinkertainen ja hallitseva Suomen mestari SPV. Sarjakakkonen SPV on hävinnyt vasta kaksi ottelua tällä kaudella ja Indians puolestaan on vahvasti sarjan keskikastissa kuuden voiton myötä.