
- To
Pisteet tasattiin Granin kanssa
WI02 Black taisteli tasapelin GriFK Greenin kanssa paikallisottelussa

- To
NST Heimon viimeinen vieras
Perjantai-illassa pelataan Heimon viimeinen runkosarjan kotiottelu, jossa vastaan asettuu Lappeenrannan NST. Heimolla on enää neljä ottelua aikaa kuroa OLSin kolmen pisteen kaula umpeen ja napata pudotuspelipaikka itselleen.

- To
Heimon hurja kiri toi pisteen Turusta
Turussa täydet pisteet näyttivät vielä viimeisen minuutin alkaessa menevän kotijoukkue TPS:n pussiin, mutta Heimo oli eri mieltä. Heimo nousi tasoihin kahdessatoista sekunnissa joukkueen ollessa tappiolla kahdella maalilla vielä 21 sekuntia ennen päätössummeria.

- To
Heimo Turkuun vierailulle
Kautta on enää viisi ottelua jäljellä ja Heimo jatkaa pudotuspelipaikkansa hakemista ottelussa TPS:ää vastaan. Tärkeitä pisteitä on jälleen jaossa, kun Miesten Edustus yrittää kuroa OLSin neljän pisteen etumatkaa kiinni.

- To
Hyviä Jatkosarjan pelejä 05 Yellow pojilla
Hyviä Jatkosarjan pelejä 05 Yellow pojilla

- To
Espoon herruus Oilersille
Oilersin viimeistely kahdessa jälkimmäisessä erässä ei jättänyt epäselvyyttä voittajasta. Heimo johti ensimmäisen erän jälkeen vielä 2-0, mutta tämän jälkeen Oilers painoi kaasua ja painoi ohi. Voitto irtosi selvin 2-8 lukemin.

- To
Pisteet tasattiin Granin kanssa
WI02 Black taisteli tasapelin GriFK Greenin kanssa paikallisottelussa

- To
NST Heimon viimeinen vieras
Perjantai-illassa pelataan Heimon viimeinen runkosarjan kotiottelu, jossa vastaan asettuu Lappeenrannan NST. Heimolla on enää neljä ottelua aikaa kuroa OLSin kolmen pisteen kaula umpeen ja napata pudotuspelipaikka itselleen.
Vanhemmat uutiset

- To
Kapteeni Kainulaisen komennus: Turha arkailla
Heimon edustusjoukkueen kapteenilla Valtteri Kainulaisella on meneillään kiireinen loppukesä. Salibandyn pelaaminen vie miehen ulkomaillekin jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Vade kipparoi elokuussa Heimoa Latvian harjoitusleirillä ja matkaa syyskuussa maajoukkueen mukana Ruotsiin.

- To
Heimon ryhmätarjonta laajenee!
Heimoyhteisömme kasvaa ja ryhmätarjontamme monipuolistuu. Tutustu tarjontaamme ja liity mukaan!

- To
Kukistamaton Heimo valmis uuteen kauteen
Tappiottomalla saldolla harjoituskauden läpi pelannut Heimo on päävalmentaja Mikko Laurikaisen mukaan ajankohtaan nähden harvinaisen valmis kauteen. Poppamiehet ovat kehittäneet kesällä uuden aseen, jonka toimivuudesta saadaan ensimmäiset viitteet, kun Heimon sotahuuto kajahtaa 22. syyskuuta liigakauden avauksessa.

- To
Heimo etsii valmentajia ja ohjaajia
Westend Indians etsii Heimoonsa jatkuvasti uusia innokkaita tekijöitä

- To
Westend Indiansin harjoitusottelut
Heimon edustusjoukkue pelaa kuusi harjoitusottelua ennen Salibandyliigakauden avausta!