Ti 28.01.2020

Koripalloilijasta kuoriutui salibandyn ystävä – Työteliäs Rasmus Roslund hallinnoi Heimossa viisi vuotta

Westend Indians on viime vuosina noussut vakiokävijäksi miesten Salibandyliigan pudotuspeleissä. Urheilullisen kehityksen rinnalla seura on kasvanut myös muussa toiminnassaan.

Tässä ammattimaistumisessa iso rooli on ollut Rasmus Roslundilla, joka sai seuralta ansaitun muistamisen joulukuussa jäähalliderbyn yhteydessä.

Hän aloitti Heimossa syksyllä 2014, ja ehti tehdä viidessä vuodessa monenmoista.

– Eiväthän ne työnkuvat voi olla kauhean rajattuja urheiluseurassa Suomessa, "Rasse" naurahti.

Ensimmäinen tehtävänimike oli seuratyöntekijä. Liikunnan hallintoa ja johtamista opiskellut Roslund pääsi heti kiinni urheilun arkeen varsin ruohonjuuritasolla.

– Käytännössä istuin toimistolla ja pyöritin juoksevia asioita kuten pelaajaliikennettä ja vastailin sähköposteihin sekä puheluihin. 

Roslund oli toimessaan monesti se ensimmäinen henkilö, johon seuraan liittyvät tai heidän vanhempansa olivat yhteydessä ja jonka kautta saivat sen tärkeän ensivaikutelman. Samalla Heimo ja heimolaiset tulivat tutuiksi hyvin nopeasti.

Westend Indiansilla on valtava määrä erilaisia joukkueita, joten pelkästään harjoitusvuorojen järjestäminen ja niistä tiedottaminen kaikille ovat kova urakka.

– Jossain vaiheessa otin lennosta haltuun vastuun miesten joukkueen kotiotteluiden toteutuksesta. Siinä pitää huolehtia, että oikeat ihmiset on oikeilla paikoilla, kaikki tilaukset on tehty ja tavarat saatavilla. 

Toimenkuva laajeni pian muihinkin seuran tapahtumiin kuten kesäleireihin ja Tribal Cupiin, joiden organisoinnissa vasta riittääkin kosolti puuhaa. Rasse oli mukana koordinoimassa ja kehittämässä useita eri tapahtumia.

– En missään nimessä yksin hoitanut niitä, vaan yhteistyössä avustavien työntekijöiden, talkoolaisten, seuran työntekijöiden ja Mikan (Leiponen) kanssa.

Roslundin titteliksi tuli tässä vaiheessa toimisto- ja tapahtumavastaava. Uusia vastuualueitakin tuli, muun muassa kehitystehtäviä toiminnan sujuvoittamiseksi.

– En enää niin paljon hoitanut päivittäisiä asioita, mutta jos tuli ongelmatilanteita, joita piti ratkoa, niin olin taustatukena.

Tässä luetellut hommat ovat vain jäävuoren huippu hommista, joita Roslund ehti viiden Heimon vuotensa aikana tekemään. Tuhansien ihmisen seurassa työt eivät tekemällä lopu.

– Hektisyyttä ei puuttunut. Aina oli joku juttu hoidettavana. Jotta tuossa ympäristössä pystyy toimimaan, pitää olla sillä lailla työtä pelkäämätön. Vaatii sitä, että vetää hihat ylös.

Vanhan sanonnan mukaan laiska töitään luettelee. Roslundia ei todellakaan voi luonnehtia vetelehtijäksi, joten hän ei sen kummemmin listaa, mitä kaikkea määritellyn työnkuvan ulkopuolella onkaan tullut tehtyä.

– Jos toimistolla tietokone hajoaa tai kahvinkeitin hajoaa, niin ei ole ketään, jolle laittaa viestiä. Ei ole (ainakaan vielä) Westend Indiansin it-osastoa, joka tuo uuden koneen. Pitää itse selvittää, miten asia hoidetaan ja hoitaa se sitten, Roslund sanoi jokapaikan höylän roolista.

Hän korostaa, että kaikilla on silti omat työnkuvansa. Seuratyö on hektistä, mutta ei sillä tavalla kaoottista, etteikö sitä voisi suunnitella. Samanaikaisesti pitää joustaa siitä, mitä työsopimuksessa lukee.

Tätä helpottaa Roslundin mukaan valtavasti se fakta, että Heimossa työympäristö on sangen miellyttävä. Ilman sitä hän ei olisi viihtynyt seurassa puolta vuosikymmentä.

– Kyllä se on varmasti tuo yhteisö eli työntekijät, taustahenkilöt, valmentajat ja joukkueenjohtajat, jotka ovat joukkueiden toiminnassa mukana. Yhteisöllisyys ja hyvä henki korostuvat.

Roslund ei ole siis enää Heimon hommissa, mutta kerran Heimoon liittynyt kuuluu siihen aina, kuten sloganissakin sanotaan. Rasse lupaa auttaa kysyttäessä, jos hänen osaamisestaan ja kokemuksestaan seurassa on apua.

– Jos siellä mietitään, että miten tämä on hoidettu joskus männävuosina, eikä tietoa löydy, niin ei tarvitse hakata päätä seinään.

Hän tosin naurahtaa heti perään, että kovin paljon häneltä ei ole näistä jutuista kyselty. Asiaa selittää varmasti se, että Westend Indiansissa on jo pitkään luotettu dokumentointiin. Kokemusten ja oppien kirjaamatta jättäminen olisi Roslundin mielestä hullua. 

– Olemme yrittäneet vuosien saatossa panostaa hyvien pohjamateriaalien tekemiseen toistuvista tapahtumista, niin ei tarvitse käyttää aikaa miettimiseen. Valmiista pohjasta voi katsoa, että tämä oli viimeksi haasteena, tällainen aikataulu suunniteltiin ja niin edelleen.

Vaikka Heimossa moni viihtyykin pitkään, niin on erityisen tärkeää kuinka ihmisten vaihtuessa siirtymävaiheessa onnistutaan.

– Hyvin harvassa sellaiset ihmiset, jotka ovat samassa paikassa koulun penkiltä eläkeikään asti, ja urheiluseurojen arjen pyörittäminen on monella tapaa paljon vaativaa, taloushallintojärjestelmän ohjelmistoasiantuntijana nykyään työskentelevä Roslund totesi.

Mutta mikä sai koripalloilijan tulemaan salibandyseuraan niinkin pitkäksi ajaksi kuin viideksi vuodeksi?

– Opiskelin Ruotsissa liikuntahallintoa ja opinnot alkoivat olla loppusuoralla. Tuli puolison perässä muutin Helsinkiin ja tein vanhaa kunnon työnhakua. Bongasin tuon paikan ja haastattelujen kautta pääsin. Hyvin perinteinen rekry siinä mielessä.

Rasse kertoo pelanneensa jalkapalloa pienestä pitäen, ja varsinkin koripallo on sytyttänyt aina. Ylipäätään kiinnostus urheiluun on vaikuttanut hänen alavalintaansa. Heimon laji oli kuitenkin vieraampi.

– Minulla ei ollut aluksi mitään kosketuspintaa salibandyyn, sitä ennen varmaan edellisen kerran sählyä koulun liikuntatunneilla, Rasse sanoi.

Viidessä vuodessa hän on kuitenkin tullut sinuiksi salibandyn kanssa. Miesten edustusjoukkueen kotiotteluiden järjestäjä on nähnyt aika paljon huipputason peliä. Ainakin periaatteessa.

– Kotipeleissä ei välttämättä kerennyt oikein katsomaan, mitä siellä kentällä tapahtuu. Oli vähän muuta hommaa siinä.

Niin vahvaa kipinää salibandy ei sytyttänyt, että oma harrastuslaji olisi päässyt vaihtumaan.

– Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että se on ikuisesti ykköslaji. Vieläkin jaksaa ainakin tämän kauden pelata Tapiolan Hongassa 1B-divaria, Roslund kertoi.

– Ja kesällä höntsäfutista (Juha) Seppää vastaan. Ja taitaa olla Pomppukin (Joel Ekroos) siellä samassa sarjassa.

Salibandymailaankin hän saattaa vielä tarttua, esimerkiksi Heimon harrastevuorolla. 

– Jos sinne eksyisi joskus. Minulla on vain vähän huono rekordi. Kerran kun olen ollut pelaamassa Heimon virkistyspäivänä tai vastaavana, niin Vartiaisen Antin selkä meni hajalle. Se oli ainoa kerta mailan varressa. En tiedä, uskaltaako toista kertaa kokeilla.

Salibandykatsomossa hänet sen sijaan varmasti vielä nähdään. Edustusjoukkueen otteet kiinnostavat nyt jopa enemmän, kun seuraamiseen on enemmän aikaa.

– Varsinkin netin ja somen välityksellä tulee katsottua. Tosi hyvältähän se vaikuttaa omiin silmiini.

Derbyn järjestelyjä hän alan asiantuntijana pääsi arvioimaan lähietäisyydeltä.

– Se oli tosi loistavasti järjestetty, tosi paljon porukkaa ja hyvä meininki. En usko, että kovin paljon paremmin tuollaisessa tapahtumassa voisi onnistua, Rasse hehkutti entisten kollegoidensa työtä.

– Otahallillekin pitää vielä tulla verestämään muistoja, että miten kaikki toimikaan, palkittu tapahtuman järjestäjä ja ikuinen Heimolainen lupasi.

Kuva: Jarmo Koskela / Salibandy.fi