Ma 15.03.2021

Heimon kaudelle dramaattinen päätös – "Hattua pitää nostaa joukkueelle esityksestä näistä lähtökohdista"

Westend Indians kykeni lopulta vain haastamaan uskottavasti paikallisvastustajansa Oilersin F-liigan puolivälierissä. Loukkaantumisten runtelema joukkue saatiin paikattua säälliseen iskuun kevään ratkaisupeleihin, mutta takamatkaa oli sittenkin liikaa.

Puolivälieräsarja päättyi nimittäin perjantaina Oilersin neljänteen 7–6-jatkoaikavoittoon viidessä ottelussa. Heimolla oli kamppailun aikana kaikki avaimet ja enemmänkin pitkittää sarja vähintään kuudenteen otteluun, mutta salibandy osoitti taasen arvaamattoman luonteensa urheilulajina. Indiansin pelaajat jäivät varmasti pöllämysteinä ihmettelemään, että mihin kummaan se varmalta vaikuttanut voitto oikein katosi.

Heimo sai tähänkin kamppailuun oivan startin. Kokenut Perttu Puska jatkoi hyviä otteitaan ja vei Heimon edelle ensimmäisessä erässä. Oilers tasoitti toisessa, mutta Puska iski vielä uudestaan.

Kun Aaro Astala vielä osui juuri ennen taukoa, pääsi Indians viimeiseen erään kahden maalin johdossa. Ikävä kyllä, siitä erästä muotoutui ikimuistoinen, eikä tapahtumien kertaaminen välttämättä mairittele keltamustia.

Indians sai heti alkuun jäähyn liian monesta pelaajasta kentällä. Kyseessä oli jo toinen rangaistus samasta syystä puolivälierien aikana, joten pienen siivun voi varmasti laittaa jännityksen piikkiin.

Oilers kavensi ylivoimamaalilla, mutta seuraavaksi iski Indians ja vieläpä kahdesti vastahyökkäysten alkaessa purra. Ensin osui Samuli Junnila ja sitten vielä kapteeni Valtteri Kainulainen.

Oilers kavensi eron vielä kahteen, mutta Puskan huipennettua iltansa loistotarjoiluun Teppo Salolle näytti Espoon derby saavan jatkoa vielä sunnuntaina. Tunnetta vahvisti Oilersin jäähy, jonka aikana Heimon olisi pitänyt kyetä sinetöimään matsi.

Toisin kuitenkin kävi. Oilers kavensi alivoimalla 4–6:een, mutta osuma vaikutti kosmeettiselta. Sitä se ei ollut. Seuraavina minuutteina tapahtui jotain sellaista, jota Heimon pelaajat ja kannattajat eivät mieluusti muistele.

Oilers nimittäin iski vielä kaksi alivoimamaalia lisää. Jälkimmäinen osuma syntyi seitsemän sekuntia ennen loppua. Tapahtumia on turha kerrata, sillä jossittelu ei mitään auta, ja tosiasiassa kaukalossa nähtiin paitsi vääriä valintoja ja epäonnistuneita perussuorituksia, niin myös puhdasta epäonnea.

Heimon ylivoima jatkui jatkoajalle, mutta hukattu mahdollisuus liekö kummitellut niin, että paras terävyys puuttui. Oilersin jäähyllä istunut Santeri Lindfors pääsi heikäläsittäin maukkaasti pallon riistoon heti aitiosta vapauduttuaan. Hienon sarjan pelannut Juuso Jokisalo joutui antautumaan Lindforsille läpiajossa, ja Indiansin kausi oli päättynyt.

Samalla päättyi myös päävalmentaja Petri Timosen aikakausi Heimon koutsina. Hän kertoi heti ottelun jälkeen Twitterissä keskittyvänsä jatkossa valmennustyöhön perheensä parissa. Sitä ennen hän veti yhteen Heimon kauden 2020–21.

– Hattua pitää nostaa. Pudotuspeleissä oli loukkaantumisten takia epävarmat lähtökohdat ja repaleinen joukkue, Timonen kertasi

Tähän nähden Indians pelasi hyvin puolivälierissä. Se haastoi runkosarjan kakkosen Oilersin tasaväkisesti. Kaikki pelit olisivat voineet päättyä toisinkin, mutta takamatkaa valmistautumisessa oli sittenkin liikaa.

Tämä sanottuna, kunnianhimoiselle ja voitontahtoiselle joukkueelle ei riitä, että se vain haastaa uskottavasti ratkaisupeleissä, ei vaikka ryhmä olisikin kuinka kokoon parsittu ja repaleinen.

– Siinä mielessä emme tietenkään ole tyytyväisiä. Mestaruudesta lähdimme pelaamaan, Timonen totesi ykskantaan.

Kaksi kautta edustusjoukkueen vastuuvalmentajana sisälsi paljon. Vuosi sitten Heimo oli loistavassa iskussa pudotuspeleissä Oilersia vastaan, ja oli saanut käännettyä kaksi matsia kolmesta edukseen. Se mitä tuolloin olisi tapahtunut, jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Tänä vuonna tosipelit päättyivät lähes yhtä nopeasti, eikä tilanteessa ollut sinänsä jossiteltavaa. Mikäli vastoinkäymisten kasvattavaan luonteeseen uskoo, niin Heimo on ensi kaudella henkisesti erittäin vahva ryhmä.

– Ensin pitää oppia häviämään ennen kuin voi voittaa, Timonen filosofoi.

Ja kyllähän hänen aikaansa puikoissa mahtuu myös paljon voittamista. Moni nuori pelaaja otti huimia "steppejä" pelaajapolullaan liigapelaajiksi. Kokeneemmista pelureista esimerkiksi Eetu Nykänen kasvatti rooliaan selvästi ja pääsi syksyllä jopa maajoukkueen leirityksiin osoituksena kehityksestään.

– Porukalla on kaikki edellytykset. Uskon, että Indians on ensi kaudella erittäin kova, Timonen päätti viimeisenä kommenttinaan päävalmentajana.

Se kuinka kova ryhmä on, nähdään vasta syksyllä ja edelleen kaudella 2021–22. Joka tapauksessa on selvää, että Timosen panos auttaa Heimoa vielä pitkään.

– Kiitoksia Petrille viimeisestä kahdesta kaudesta Heimon päävalmentajana. Poikkeuksellisten aikojen keskellä operointi on ollut haastavaa monella tapaa, Westend Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiponen kiitteli.

– Vaikka toivottua lopputulosta ei tällä kertaa saavutettu, olen varma, että Timonen on johdattanut meitä oikeaan suuntaan. Työn tulokset tulevat näkymään vielä. Ensi kaudella Heimo on entistäkin parempi.

Sitä ennen taustajoukot tekevät hartiavoimin töitä varmistaakseen, että kurssi on oikea. Hyvää kannattaa odottaa!

Ottelukuvat: Flickr / Westend Indians (Joni Winsten)
Ottelun kohokohdat: Ruutu

5. puolivälieräottelu Oilers–HEIMO 7–6 ja. (0–1, 1–2, 5–3, 1–0)

10.29 Perttu Puska (Ossi Koskinen) 0–1
33.03 Antti Suomela (Justus Kainulainen) 1–1 yv.
37.11 Puska (Samuli Huppunen) 1–2
38.15 Aaro Astala (Otto Lehkosuo) 1–3
41.38 J. Kainulainen (Markus Markkola) 2–3 yv.
47.39 Samuli Junnila (Samuli Alaluusua) 2–4
49.06 Valtteri Kainulainen (Astala) 2–5
50.48 Rasmus Kainulainen (Markkola) 3–5
51.25 Teppo Salo (Puska) 3–6
52.18 J. Kainulainen (R. Kainulainen) 4–6 av.
55.36 Jesperi Lindfors (Joonas Kaltiainen) 5–6 av.
59.53 Markkola (R. Kainulainen) 6–6 av. im.
61.43 Santeri Lindfors 7–6 sr.