Ke 25.11.2020

Heimo matkaa keskiviikkona Turkuun - jaossa elintärkeät pisteet

Keskiviikkona 25.11.2020 klo 18.30 pyörähtää käyntiin F-liigan kamppailu Indiansin ja TPS:n välillä Turussa. Ottelussa kohtaavat kaksi joukkuetta, jotka kamppailevat tärkeistä pisteistä pudotuspelien kotietuasetelmia hahmotellen.

Turkulaiset majailevat tällä hetkellä sarjataulukon sijalla 4. Kausi on ollut turkulaisilla melkoista lentoa. Kauden ainoa tappio syntyi kauden toisessa ottelussa, jolloin Turkuun saapui kestomenestyjä Classic, ja nappasi täydet pisteet mukaansa Tampereelle. Tämän lisäksi ensimmäisessä ottelussa Steelers onnistui varastamaan TPS:ltä pisteen venyttäen ottelun voittolaukauskilpailuun, mutta lopulta kaksi pistettä lähti turkulaisten mukaan. Näitä kahta pientä kömmähdystä lukuunottamatta, TPS on napannut täydet pisteet jokaisesta ottelustaan.

Heimo puolestaan löytyy ennen tätä kamppailua sarjataulukon sijalta 6. Keltamustien peli on myös turkulaisten tapaan ollut tällä kaudella hyvällä tasolla kaiken kaikkiaan. Espoosta ei tällä kaudella kaudella ole poistunut täysien pisteiden kanssa kuin yksi joukkue ja sekin tapahtui viime viikon perjantaina, kun Heimo koki kirvelevän tappion Tiikereitä vastaan kotihallissaan numeroin 6-5. Tästä on kuitenkin pystytty menemään hienosti eteenpäin ja sunnuntaina Suomen Cupin puolivälieräottelussa kaatui divarijoukkue O2-Jyväskylä.

Molemmat illan ottelun joukkueista lukeutuvat F-liigan kärkisijoista kamppaileviin joukkueisiin ja kotiedun kannalta pistemenetyksiä ei saisi tulla kovin paljoa kauden aikana. Joukkueet kamppailevat samoista sijoituksista, ja tässä taistossa keskinäisten otteluiden voittaminen on tärkeää.

Heimon ja TPS:n keskinäiset kohtaamiset ovat olleet lähivuosina todella tiukkoja. Viimeisestä viidestä kamppailusta jopa kaksi ovat menneet jatkoerään, ja toinen voittolaukauskilpailuun asti. Näiden kamppailujen lisäksi kaksi ottelua ovat päättyneet vain yhden maalin erolla. Lopulta Heimo on lähtenyt kahdesta näistä kamppailuista voittajana. Tämän syksyn harjoituspelien kruununa oli Indiansin ja TPS:n kohtaaminen, joka ratkesi vasta viime hetkillä turkulaisten hyväksi.

Kuten aiemmin mainittu, Indiansilla on karvas tappio niskassaan viimeisimmästä sarjaottelustaan, joten Turkuun loistavaa kautta pelannutta TPS:ää tulee varmasti haastamaan fokusoitunut ja todella nälkäinen Heimo. Näihin tilastoihin peilaten, keskiviikkoisesta kamppailusta voi odottaa todella tiukkaa kamppailua.

Ennakkoon mielenkiintoa herättää Indiansin viisikkojen muotoutuminen, sillä alkukaudesta ilmiliekeissä ollut ykkösviisikko, keihäänkärkenä pistepörssin kärkikahinoissa oleva kaksikko Valtteri Kainulainen ja Aaro Astala, oli sunnuntain Cup-ottelussa eri muodossa kuin tällä kaudella on totuttu näkemään, kun tehoduo oli asetettu eri viisikoihin.

Aaro Astala kantaa joukkueen Tupla+-paitaa tehokkaimman pistemiehen merkkinä. Edellisessä ottelussa Tiikereitä vastaan syntyi hattutemppu ja Cup-ottelussa maukkaat tehot 2+3. Hän on myös koko F-liigan pistepörssin kuudennella sijalla tehoin 10+17=27.

Henkilökuvassa Aaro Astala - “Säbässä herätti kiinnostuksen se, että luovuudelle ja juonikkuudelle ei periaatteessa ollu rajaa”

Illan ottelusta on tulossa Ruutu-lähetys.

Teksti: Lauri Jalava
Kuva: Anssi Koskinen