Vanhemmat uutiset

Heimo kukisti Oilersin kolmekymppisten juhlaottelussa, kipparin tuuraajat ratkaisurooleissa – ”Saimme hyvän latauksen edellisestä derbystä”

Westend Indians ja Esport Oilers osoittivat perjantaina Otahallissa, että espoolainen salibandy on 30-vuotisen historiansa aikana kehittynyt varsin tasokkaaksi ja vauhdikkaaksi urheiluviihteeksi.

Kolmekymppiset espoolaiset kohtaavat illalla Otahallissa – ”On hienoa pelata Heimossa tänä juhlavuonna”

Tänä iltana Otahallin Tiipiissä kohtaa kaksi kolmekymppistä, kun Westend Indians isännöi Esport Oilersia F-liigakauden toisessa Espoon derbyssä.

Huppunen huhki Heimolle täydet tuliaiset Turusta – ”Jatketaan armotonta työntekoa ystävien kanssa”

Westend Indians jatkoi sunnuntaina voittojen tiellä F-liigan joulukuisissa reissupeleissään, kun se vieraili FBC Turun kotihallissa Kupittaalla. Sarjanousija sai tuta espoolaisten vahvan alun, ja vajaassa 13 minuutissa numerot olivat jo 0–4.

Heimolle maukkaat reissupinnat Lahesta – ”Läpi matsin tuntui siltä, että tätä ei hävitä”

Westend Indians pelasi pitkästä aikaa F-liigaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, kun se kohtasi sunnuntaina LASBin tämän kotitantereella Lahdessa.

Roth, Rauhala ja Remes rokkasivat Tiipiissä, ErVi kaatui selvin luvuin – ”Ainahan ne maalit maistuvat”

Westend Indians pelasi perjantaina tuloksen valossa kauden tähän asti parhaan kotiottelunsa, kun se kukisti Otahallissa EräViikingit 9–3.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top