Vanhemmat uutiset

Tulospalvelu, SM-karsinnat lohko C

Toimitus pyrkii viikonlopun aikana päivittämään kaikkien lohkon otteluiden tuloksia mahdollisimman pikaisesti. Lohkovoittaja suoraan SM-sarjaan. Kakkonen jatkokarsintaan ja kolmosellakin vielä saumat pistevertailun kautta jatkokarsintaan. Pelipaikkana Arena Center Myllypuro, kenttä 1.

Pohojammaalle SM-karsintapeleihin

C1-edustusjoukkue matkaa viikonloppuna SM-karsintapeleihin Seinäjoelle. Viikonlopun aikana kohdataan Nokian KrP, HU-46, HePa ja SPV. Joukkue ei voisi olla valmiimpi näihin peleihin.

Erä kaatui harjoitusottelussa 7-3

Westend Indians pelasi kauden seitsemännen harjoitusottelun, kun joukkue kohtasi viime kaudella liigan puolivälieriin selvinneen Tapanilan Erän. Neljä edellistä harjoitusottelua hävinnyt Indians nappasi 7-3 voiton Mosalta, jossa isäntäjoukkue Erä pelasi vasta syksyn toisen treenipelinsä.

Hypnoosia, tanssahtelua ja jatkoaikaa

Todellakin epämääräinen otsikko viittaa joukkueen viikon tapahtumiin. On mahtunut treeniä ja pari treenipeliä ohjelmistoon ja kun kuvausryhmä on taas kerran ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin otoksien taustalle on mahtunut jos jonkinlaista tilannekuvaa. Kuvien ja otteluraporttien kautta loppuun sitten vielä tulevan viikonlopun SM-karsintojen aikataulu Inkkareiden osalta.

Heimon Kesäkuvakilpailun palkinnot jaettu!

Westend Indiansin järjestämä Kesäkuvakilpailu 2013 on päättynyt. Kilpailu keräsi jälleen mukavan määrän kuvia Heimon väreissä ja varusteissa. Kesän aikana kuvia julkaistiin Heimon Facebook-sivuilla ja eniten tykkäyksiä keränneiden kuvien ottajat on nyt selvillä!

Head partners of the Tribe

Scroll to Top