- To
Tässä on seuran ensimmäinen tyttöjen edustusjoukkue
Westend Indiansin tyttöjuniorien pelaajapolussa otaan uusi askel kun viime kauden C-tyttöjen kilpajoukkue toimii kaudella 2013-14 seuran ensimmäisenä tyttöjen edustusjoukkueena.
- To
Tapiolan Keilahallista ohjelmaa vapaapäiville
Westend Indiansin yhteistyökumppani Tapiolan Keilahalli tarjoaa vaihtelua salibandyharjoituksiin. Kilpailukauden ulkopuolella Heimolaisten vapaille illoille ja viikonlopuille ohjelmaa voi järjestään muun muassa hauskan keilaustunnin merkeissä.
- To
Indians ja Intersport Iso Omena yhteistyöhön
Westend Indians on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen Intersport Iso Omenan kanssa. Lisäksi seuran varusteyhteistyökumppaneina jatkavat sekä mailavalmistaja Fat Pipe että urheilujalkineiden edelläkävijä Asics. Kaikki varusteyhteistyökumppanit ovat näkyvästi esillä Heimon tapahtumissa jo kevään aikana.
- To
Kilpasarja 8/8 la 20.4. Turnauskooste
Lauantaina pelattiin ensimmäisen yhteisen kautemme kolme viimeistä ottelua; Erän valkoisia ja sinisiä sekä Blackbirdsiä vastaan.
- To
Neljä pelaajaa nuorten MM-kisoihin
Westend Indiansista on valittu neljä pelaajaa nuorten MM-kisoihin 2013. Suomi puolustaa kahden vuoden takaista MM-kultaa toukokuun toisella viikolla Hampurissa Saksassa pelattavissa kisoissa. Indiansista mukaan valittiin maalivahti Mikko Kirvesniemi sekä kenttäpelaajat Markus Markkola, Miika Mertaniemi ja Eino Pesu.
- To
Pronssia Loisto Cup 2013 turnauksesta!
Westend Indians D-tytöt kävivät pelaamassa Turussa Loiston järjestämän korkeatasoisen ja erittäin hyvin järjestetyn Loisto Cup 2013 turnauksen, jossa mukana oli kahdeksan joukkuetta. Turnaus pelattiin loistavissa puitteissa Turun Caribiassa 13.4.2013 lauantaipäivän aikana. Indiansin joukkue oli kasattu D-tyttöjen rungosta sekä E-ikäisistä tytöistä. Erityiskiitokset Helmille joka uurasti maalilla Emmin kanssa. Ohessa muutama peliraportti:
Vanhemmat uutiset
- To
Salibandyliigaa keskiviikkona Loviisassa
Miesten Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona, kun Indians matkaa Loviisan Torin vieraaksi. Ensimmäisellä kierroksella Indians piti pisteet niukasti 7-6-voitolla.
- To
Oilers vahvempi myös toisessa kohtaamisessa
Westend Indians ja Esport Oilers pelasivat perjantaina Espoon herruudesta. Ensimmäisessä kohtaamisessa Indiansin 11-4 voittanut Oilers oli myös toistamiseen parempi, kun pisteet lähtivät naapurihalliin 5-8-vierasvoitolla.
- To
Nikkinen: ”Toivottavasti tupa tulee täyteen”
Perjantaina pelattava miesten Salibandyliigan Espoon paikalliskamppailu on odotettu tapahtuma Indiansin ja Oilersin leirissä. Indiansin Samu Nikkinen povaa ottelusta varmasti viihdyttävää peliä.
- To
Derbyennakko – ”Odottavat fiilikset”
Westend Indians isännöi perjantaina 14.2. miesten Salibandyliigan Espoon paikalliskamppailua. Sarjataulukossa Indians on kuudentena neljä pistettä viidettä sijaa miehittävän Esport Oilersin takana.
- To
Näin valmistaudut perjantain Derbyyn!
Perjantaina 14.2. Otahallilla pelataan Salibandyliigahistorian toinen Espoon Derby, kun Esport Oilers saapuu Heimon vieraaksi. Ottelusta on odotettavissa kahden taitavan joukkueen huikea taisto pudotuspelipisteistä!