
- To
Voittoputkessa porskutetaan menemään
Eliittisarjan loppu häämöttää ja panokset sen kuin kovenevat. Tänään kokoonnuttiin aamutuimaan Masalaan. Kotijengi Rangers otti heti kovat käyttöön, kun juuri ennen ekaa peliä hallista meni sähköt osasta kenttää. Taisi kenttämestarilla olla Super Bowl mielessä:) Nopeasti saatiin kuitenkin valkeus halliin ja pelit saatiin hyvin vietyä loppuun. Päivän tuloksia tiiraillessa huomaa, että ilman yllätyksiä ei päästy tänäänkään.

- To
Niskanen ”Tuli pari tonttia”
Perjantaina Forssassa parhaana palkittiin hattutempun viimeistellyt Indiansin Sami Niskanen. FoSua vastaan kaikissa kolmessa erässä onnistunut 20-vuotias Niskanen on Indiansin toiseksi paras pistemies, kun 16 ottelussa tehoja on kertynyt 21+12.

- To
7-4-vierasvoitto Forssasta
Westend Indians palasi vajaan kahden viikon ottelutauolta tositoimiin, kun joukkue matkasi perjantaina Forssaan. Runkosarjan toiseksi viimeinen vieraspeli FoSua vastaan oli vaiherikas, sillä hyvän ensimmäisen erän jälkeen Indians notkahti täysin ja kolmanteen erään lähdettiin niukassa 5-4 johtoasemassa. Kolmannessa erässä Indians ratkaisi ottelun ylivoimaosumalla ja loppunumerot kirjattiin 7-4 Sami Niskasen rangaistuslaukauksella.

- To
SM-sarja puolivälissä – katsaus kauteen
Westend Indiansin C98-poikien edustusjoukue pelaa ikäluokan SM-sarjaa. Kaksinkertaisesta runkosarjasta hieman yli puolet on pelattu, kun takana on kahdeksan ottelua ja edessä vielä kuusi. Alkukaudella uuden sarjatason pelit eivät tuloksellisesti olleet menestyksekkäitä, mutta joulutauon jälkeen joukkue on saanut käännettyä hyvän tekemisen myös tulokseksi.

- To
Lyhyeltä ottelutauolta tuplaviikonloppuun
Westend Indiansin pelit jatkuvat maaottelutauon jälkeen tuplaviikonlopulla, kun joukkue matkaa perjantaina Forssaan FoSun vieraaksi ja kohtaa sunnuntaina kotihallissaan SB Welhot. Sarjan piikkipaikalle edellisessä ottelussa nousseella Indiansilla on jäljellä vielä seitsemän ottelua. Miesten Divarin runkosarja päättyy maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

- To
Talvileirille 18.-21.2. mahtuu vielä!
Järjestämme liikunnallisen, salibandyyn painottuvan, Heimon Talvileirin hiihtolomalla 18-21.2.2013. Leirille on vielä muutamia paikkoja vapaana!
Vanhemmat uutiset

- To
Osta Heimon seuratuotteita joululahjaksi!
Joulu lähestyy ja pukinkonttiin pitäisi keksiä jotain kivaa! Heimon seuratuotevalikoimasta löytyy jokaiselle jotain! Tee ostokset miesten liigaotteluiden yhteydessä tai piipahda Heimon officella torstaina.

- To
Heimon viralliset pikkujoulut 13.12.2013
Tunnetko kuuluvasi Heimoon? Haluaisitko kuulua Heimoon? Mikä on Heimo? Ketkä kaikki kuuluvat Heimoon? Westend Indians viettää 21-vuotispäivää sekä Heimon pikkujouluja perjantaina 13.12. pelattavan Erä-ottelun yhteydessä. Tervetuloa mukaan!

- To
Toinen kierros käynnistyy – vastassa Erä
Westend Indians kohtaa perjantaina miesten Salibandyliigan toisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa Tapanilan Erän. Vahvassa kotivireessä pelaava Indians saa perjantaina huikean kotiyleisön taakseen, sillä samalla vietetään Indiansin 21-vuotispäivää sekä Heimon pikkujouluja. Ottelu alkaa kello 18:00 ja paikalla kannattaa olla hyvissä ajoin!

- To
Kotiottelutapahtumien tavoite Suomen huipulla
Pelipäivä on pelaajien juhlapäivä. Heimon kotiotteluissa juhlapäivän rakentamiseen ja toteuttamiseen osallistuu tällä kaudella lähes 40 hengen tiimi. Kotiotteluiden suunnittelu- ja kehitystyötä tehdään jatkuvasti ja Heimo haluaa nousta kotiottelutapahtumissa Suomen huipulle.

- To
Ekalla kympillä hävittiin peli
Eilen vuorossa ensimmäisen SM-sarjan puolikkaan viimeinen peli Josbaa vastaan. Nyt on plakkarissa 11 matsia ja toiset 11 jäljellä. Pisteitä on vielä paljon jaossa, mutta ei mietitä niitä liikaa vaan pidetään focus omassa tekemisessä ja keskitytään täysillä hiomaan omat kuviot kuntoon.