- To
Tylsyttääkö Heimo Oulun Luistinseuran?
Runkosarjan sijoilla 8. ja 9. majailevat OLS ja Heimo kohtaavat tärkeässä neljän pisteen ottelussa, jossa pudotuspelipaikasta taistelu kiihtyy äärimmilleen. Onnistuuko Heimo pelaamaan voitokkaasti kotiyleisönsä edessä kalenterivuoden 2016 ensimmäisessä kotiottelussa?
- To
Classic voitokas vuoden avausottelussa
Ennakkoluulottomasti pelannut Heimo ei päästänyt isäntiä helpolla. Classic pääsi neljän maalin karkuun ottelun puoliväliin paikkeilla, mutta Heimo kampesi itsensä vielä kahden maalin päähän. Loppukiri jäi kuitenkin lopulta vajaaksi ja näin ollen kotiin tuomisina nolla sarjapistettä.
- To
Vuosi 2016 käyntiin Tampereella
Joulutauko on nyt pidetty ja Heimo palaa takaisin tositoimiin, kun joukkue matkustaa perjantaina Classicin vieraaksi Tampereelle. Heimo päätti viime vuoden kahden ottelun voittoputkessa ja hakee kolmatta peräkkäistä voittoaan kivikovan Classicin kustannuksella.
- To
Heimo toivottaa kaikille hyvää joulua!
Syyskausi 2015 on nyt takanapäin ja on aika rauhoittua joulun ajaksi. Haluamme kiittää kaikkia tänä vuonna toiminnassamme mukana olleita henkilöitä ja tukijoita. Ilman teitä, ei olisi meitä.
- To
Heimo voitolla joululomille
Heimo otti avauserässä niskalenkin vierailija SalBasta, iskien viisi maalia. Näistä kaksi Heimo onnistui tekemään alivoimalla, eivätkä raumalaiset oikeastaan missään vaiheessa enää päässeet taistelemaan voitosta.
Vanhemmat uutiset
- To
Kukistamaton Heimo valmis uuteen kauteen
Tappiottomalla saldolla harjoituskauden läpi pelannut Heimo on päävalmentaja Mikko Laurikaisen mukaan ajankohtaan nähden harvinaisen valmis kauteen. Poppamiehet ovat kehittäneet kesällä uuden aseen, jonka toimivuudesta saadaan ensimmäiset viitteet, kun Heimon sotahuuto kajahtaa 22. syyskuuta liigakauden avauksessa.
- To
Heimo etsii valmentajia ja ohjaajia
Westend Indians etsii Heimoonsa jatkuvasti uusia innokkaita tekijöitä
- To
Westend Indiansin harjoitusottelut
Heimon edustusjoukkue pelaa kuusi harjoitusottelua ennen Salibandyliigakauden avausta!
- To
Heimon kauden 2017-18 joukkue julki!
Heimo lähtee kohti kautta 2017-18 hyvin pienin muutoksin edelliseen kauteen. Joukkue on saanut kaksi uutta pelaajaa muista seuroista, sekä lisännyt vahvuuteensa A-nuorten pronssijoukkueesta nälkäisiä ja näyttöhaluja uhkuvia pelaajia.
- To
Heimolle lisää osaamista junioripolulle
Westend Indians on nimennyt kaksi uutta valmentajaa urheilijanpolulle. Tuomas Laakkonen vastaa jatkossa A- ja C2-edustusjoukkueista ja Eero Juvonen toimii Laakkosen apuvalmentajana A-poikien edustusjoukkueessa.