- To
Maalikooste: Tiukka taistelu SM-playoffeista!
C2 Edustus pelasi 19.3.2017 SM-karsintasarjan ottelun SM-sarjan B-lohkon neljänneksi sijoittunutta Kooveeta vastaan. Pelistä muodostui arvoisensa tasaväkinen kamppailu kahden taitavan ja kurinalaisesti pelanneen joukkueen kesken. Varsinainen peliaika päättyi tasan 5-5. Jatkoajalla Koovee onnistui tekemään ratkaisevan maalin ja paikka parrasvaloissa meni Tampereelle. Iso kiitos upeasti kannustaneelle yleisölle ja Kooveelle hienosta ottelusta.
- To
Classic välieriin – Heimon kausi ohi
Heimon loistava taistelu jäi palkinnotta, kun Classic nappasi neljännen voittonsa kotikentällään lukemin 5-1 ja jatkaa matkaansa välieriin.
- To
Heimo selkä seinää vasten
Sarjan avauskamppailun Tampereella voittanut Heimo pelaa ensimmäistä kertaa veitsi kurkulla, kun Classic hakee neljättä voittoaan ja paikkaa välieriin kotiyleisönsä edessä.
- To
Kilpailukausi huipentui SM-Playoff-karsintoihin!
C2 Edustus voitti Etelä-Suomen aluesarjan ja jatkoi suoraan SM-Playoff-karsintoihin.
- To
Heimon A-nuoret kohtaa välierissä Classicin!
A-nuorten pudotuspeleissä alkaa viikonloppuna taistelu finaalipaikoista!
- To
Classic yhden voiton päähän välieristä
Vierailija Classic karkasi avauserässä kolmen maalin johtoon, eikä Heimo enää onnistunut kampeamaan peliä tasoihin. Kolmen maalin erolla Classic myös voitti ottelun, pelin päättyessä 4-7.
Vanhemmat uutiset
- To
Harjoituspelit starttasivat – sunnuntaina vastassa Linköping
Kuuman hellekesän lähetessä loppuaan on aika kaivaa taas salibandymailat esiin ja pallo keskelle. Viime kauden SM-neloset aloittivat harjoitusotteluiden rupeaman Turussa, jossa paikallinen TPS voitti niukasti 2–1.
- To
Heimo etsii valmentajia ja ohjaajia
Westend Indians ry etsii Heimoonsa jatkuvasti uusia innokkaita tekijöitä. Alkavalle kaudelle 2018–2019 on haussa vielä valmentajia ja ohjaajia. Seuralla on joukkueita liiton kilpa- ja haastajasarjoissa eri ikäluokissa (A–G-juniorit) sekä kattava harraste- sekä kerhomaailma, joten tarjolla on hyvin monipuolisesti mahdollisuuksia. Heimo vetää myös monilaji- ja jalkapallokerhoja lukuisilla Espoon kouluilla.
- To
Liity mukaan Heimoon!
"Heimoon" kuuluu kaikkiaan noin 120 joukkuetta ja harrasteryhmää, joiden keltamustissa väreissä liikkuu noin 1500 Heimolaista. Tarjonnasta löytyy kaiken tasoisia joukkueita ja harrasteryhmiä kaiken ikäisille miehille, naisille, pojille ja tytöille. Seuran lajitarjonnasta löytyy salibandy, jalkapallo ja monilajiryhmiä ympäri Espoota.
- To
Heimo 2018-2019
Historiallisen neljännen sijan Salibandyliigassa saavuttanut Westend Indians on jo tovin valmistautunut tulevaan kauteen. Edustusjoukkueeseen on liittynyt kuusi uutta pelaajaa.
- To
Tribal Cup 2018 – Tervetuloa!
Tribal Cup -salibandyturnaus järjestetään jo kahdettatoista kertaa 22-23.9.2018. Tervetuloa mittaamaan oman joukkueesi taso ja viimeistelemään kuntosi alkavalle kaudelle!