- To
Turussa tuttu tulos – Heimolle kaksi pinnaa
Heimon edustusjoukkue kävi keskiviikkona hakemassa Turusta kaksi maukasta sarjapinnaa. Kaksi erää loistavaa inkkarisäbää pelanneet vieraat joutuivat kuitenkin jättämään TPS:lle yhden pinnan, sillä voitto irtosi vasta voittolaukauskilpailun jälkeen.
- To
Heimolla kahdeksan pisteen viikko
Salibandyliigan runkosarja lähenee loppuaan ja myös Heimon edustusjoukkueella pitää kiirettä. Tämän viikon kahdessa tärkeässä ottelussa mitataan, onko siitä nousemaan tavoitteeseensa eli runkosarjan neljän parhaan joukkoon. Keskiviikkona Turussa kohdattava TPS ja lauantaina Otahalliin saapuva SPV ovat molemmat ryhmiä, joiden pitäisi olla takana maaliskuussa.
- To
Kapteenin puhe sytytti Heimon Raumalla
Pari päivää kaiken muuttaa voi. Perjantaina Happeelle ponnettomalla esityksellä hävinnyt Heimon edustusjoukkue matkusti sunnuntaina Raumalle. Paikallinen SalBa jäi vaille mahdollisuuksia, kun hyvällä asenteella pelanneet Inkkarit näyttivät parastaan. Loppulukemat merkittiin 1–6 ja Mikko Kirvesniemen nolla särkyi vain minuutin ennen loppua.
- To
Happee pimensi Heimon maajoukkuekokelaat
Hyvät uutiset maajoukkuerintamalta eivät tällä kertaa siivittäneet Heimoa parhaimpaansa Salibandyliigan ottelussa Happeeta vastaan. Indians ei missään vaiheessa saanut irti parastaan, vaan hävisi maalein 5–9. Siedettävistä loppulukemista huolimatta voidaan sanoa, että ottelu ratkesi jo toisessa erässä.
- To
Kirvesniemi ei stressaa paljon vartijana
Hyökkäyspelistään tunnetun Heimon pelaajat ovat tälläkin kaudella saavuttaneet komeita virstanpylväitä. Maalintekopelissä unohtuu kuitenkin usein se, että ihan yhtä oleellista on estää vastustajaa saamasta palloa verkkoon. Tämän Indiansin luottovahti Mikko Kirvesniemi on tehnyt Salibandyliigassa yli 1500 kertaa.
- To
Laurikainen: Happeeta vastaan pitää parantaa
Heimon edustusjoukkueen kiireinen tammikuu jatkuu kahden ottelun viikolla. Perjantaina saadaan Otahalliin Happee ja sunnuntaina joukkue matkaa Raumalle SalBaa haastamaan.
Vanhemmat uutiset
- To
Puolen sadan pisteen Astala ei pingota enää – ”Jalkoihin on tullut pientä skarppausta”
Heimon edustusjoukkueesta löytyy yksi pelaaja, joka odottaa pian alkavia pudotuspelejä aivan erityisellä innolla. Salibandyliigan ehdottomaan sentterieliittiin noussut Aaro Astala joutui jättämään suurimman osan kauden huipentumasta väliin vuosi sitten harmittavan loukkaantumisen vuoksi. Tänä keväänä AA#2 on hyvässä iskussa, mistä kertoo jo runkosarjan pistesaldokin.
- To
Steelers lämmittelee Heimon tiiviiseen pudotuspelikevääseen
Salibandyliigan runkosarja on tämän kauden osalta yhtä vaille taputeltu. Westend Indians kohtaa lauantaina 2. maaliskuuta Steelersin Otahallissa. Ottelussa on Heimon kannalta panoksena hyvän mielen lisäksi mahdollisuus parannella asemia sarjataulukossa viime metreillä. Se tosin vaatisi myös Nokian KrP:n tappiota Oulussa.
- To
Nousukuntoinen Heimo haki pisteet Vantaalta – ”Kaksi viikkoa aikaa treenata ennen pleijareita”
Westend Indians taistelee runkosarjan loppuun saakka mahdollisimman hyvästä sijoituksesta. Raikkaan peli-ilmeen löytänyt Heimo haki perjantaina Vantaalta maukkaan voiton viime kevään puolivälierävastustajasta EräViikingeistä. Vieraat olivat viidellä viittä vastaan askeleen edellä, ja kun alivoimapeli toimi riittävän hyvin, eivät muutamat jäähytkään osoittautuneet ratkaiseviksi. Loppulukemat Energia Areenalla kirjattiin 5–7.
- To
Hyvin harjoitellut Heimo harjasi Happeen – ”Olimme paljon parempia kuin Oilersia vastaan”
Niin se vain on huippu-urheilussa, että hyvällä harjoittelulla ja kilpailutilanteessa suoriutumisella on vahva korrelaatio. Westend Indiansin edustusjoukkue käytti reilun viikon treenijakson edukseen ja haki keskiviikkoiltana Jyväskylästä makoisan voiton. Happee hävisi kotihallissaan 4–8.
- To
Runkosarjan viimeinen rypistys alkaa – ”Opiskelimme, minkälaisia asioita pallon kanssa kannattaa tehdä ja minkälaisia ei”
Westend Indiansilla on pelaamatta vielä kolme ottelua Salibandyliigan runkosarjassa 2018–19. Heimo voi yhä yltää sijalle seitsemän, mutta pudotuspeleistä jääminenkin on vielä mahdollista. Niinpä vierasotteluista Happeeta ja EräViikinkejä vastaan sekä runkosarjan päättävästä kotimatsista Steelersiä vastaan kaivataan pisteitä.