- To
Laurikainen: ”Eteenpäin menoa odotetaan kaikilta”
Westend Indiansin edustusjoukkueen päävalmentajalla Mikko Laurikaisella on taas edessään uusi kausi Salibandyliigan joukkueen peräsimessä.
- To
Heimon hieno playoff-sarja vakuutti Kareisen
Yksi edustusjoukkueen uusista pelaajista on itse asiassa vanha tuttu monelle heimolaiselle. EräViikingeistä Espooseen vaihtanut Miikka Kareinen edustaa vuonna 1992 syntyneiden ikäluokkaa, kuten tekee koko seurakin.
- To
Paluumuuttaja Niskanen haluaa voittaa
On vanha jengi koossa taas. Näin voisi Heimoon palannut Sami Niskanen todeta pukuhuoneessa, kun Salibandyliigan kausi 2018–19 lähestyy kovaa vauhtia.
- To
Junioreiden SM-karsinnat ohi – Heimolta joukkueet C-poikien SM-sarjoihin
SM-karsinnat on saatu Heimon osalta päätökseen. Kahden edellisen viikonlopun aikana B- ja C-edustusjoukkueet pelasivat paikoista valtakunnallisiin sarjoihin. C1- ja C2-edustusjoukkueet onnistuivat saavuttamaan paikan SM-sarjasta, kun taas B-edustusjoukkueen kohtaloksi koitui jatkoaikatappio Joensuussa.
- To
Heimo haki oppia ja tiikerinsilmää Mosahallista
Westend Indiansin edustusjoukkue pelasi keskiviikkona harjoitusottelun tuttua vastustajaa vastaan. EräViikingit kaatui viime keväänä jännittävien vaiheiden jälkeen puolivälieräsarjassa, mutta Mosahallin isännät ottivat tällä kertaa hyvin pienimuotoisen revanssin maalein 6–4.
- To
Heimon sarja- ja kausikortit omaksi nyt!
Westend Indians toivottaa teidät tervetulleeksi kaudelle 2018-2019. Sarja- ja kausikortit ovat myynnissä nyt, ja ensimmäisen kerran Otahallin Tiipii täyttyy tunnelmalla 28.9 kun Heimon maille vieraaksi saapuu liiganousija Porin Karhut!
Vanhemmat uutiset
- To
Heimon tarinalle yhä enemmän kuulijoita – Espoon Derbyn 2792 katsojaa uusi ennätys
Westend Indiansin pirteä syyskausi näkyy myös katsojaluvuissa. Heimon edustusjoukkueen otteita Tiipiillä on seurannut aiempaa enemmän salibandyn sekä Heimon ystäviä, ja entisestään komeisiin tilastoihin saatiin joulun alla mukava loikka Espoon neljännen jäähalliderbyn myötä.
- To
Westend Indians kasvattaa ensiapuvalmiutta Alertumin lahjoittamissa koulutuksissa
Turvallisen harrastamisen edistämiseksi Alertum lahjoitti espoolaiselle salibandyjoukkueelle Westend Indiansille ensiapukoulutuksia. Ensiapukoulutuksia tulee käymään seuran jäsenet, joukkueenjohtajat sekä huoltajat.
- To
Heimon kotimaan kierrokselta toinen murskavoitto, SPV nurin 10–1 – ”Se oli kuin isät vastaan pojat”
Heimon kotimaan kierros sai päätöksensä sunnuntaina, kun joukkue pelasi Seinäjoella vuoden 2019 viimeisen salibandyottelunsa. SPV päätti 25-juhlavuotensa viemällä kamppailun Seinäjoki Areenalle, mutta tällä kertaa Indians pilasi juhlat. Espooseen palattiin murskaava 10–1-voitto taskussa.
- To
Heimo sulatteli kinkut ja edelliset tappiot murskavoitolla Kuopiossa – Astalalla ”pöljä päivä”, ennätystehot 5+3
Westend Indians katkaisi lauantaina pienen tappioputkensa Salibandyliigassa, kun se voitti kotimaan kierroksensa ensimmäisessä ottelussa Kuopiossa Welhot 11–3.
- To
Westend Indiansista ensimmäinen aikuisliikunnan Tähtiseura salibandyssa
Tähtiseuran tunnuksena toimiva Tähtimerkki luovutettiin Westend Indiansille perjantaina Metro Areenalla pelatun miesten Salibandyliigan ottelun Indians-Oilers yhteydessä. Tähtimerkin vastaanotti Heimon puolesta Mikko Karppinen.