- To
Heimo haki pisteet Hämeenlinnasta
Westend Indians kävi lauantaina hakemassa kolme Salibandyliigan sarjapistettä Hämeenlinnasta. Kotijoukkue Steelers ei pystynyt murtamaan Heimon hyvin toiminutta puolustusta ja hävisi 2–6. Espoolaisten maalivahti Tuukka Vesa pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella aloittamaan tolppien välissä, ja nuorukainen selviytyi tehtävästänä varsin mallikkaasti.
- To
Juhlakalu Johansson tulitti Heimon kumoon Tiipiissä
Nokian KrP:n huippuvaarallinen ykköskentällinen oli Heimolle liian tehokas, kun viime kauden pronssiottelun osallistujat kohtasivat Otahallissa perjantai-iltana. Loppulukemat kirjattiin 7–10, ja vieraiden juhlittu sankari oli hattutempun iskenyt Henri Johansson, jonka ensimmäinen osuma oli herran tuhannes tehopiste Salibandyliigassa.
- To
Heimon pelaajia U16-maajoukkueleirille
Heimon C1-edustusjoukkueen pelaajat Hugo Kinnari ja Samuli Junnila ovat kutsuttu Suomen U16-maajoukkueen leirille Eerikkilään 20.-22.11. Kyseessä on 2003-ikäluokan ensimmäinen maajoukkueleiri.
- To
Syöttötaituri Föhr haluaa olla yhä vaarallisempi
Jo neljättä kauttaan Heimossa viihtyvä Joonas Föhr on siitä harvinainen Indians-pelaaja, että hänellä on liigakokemusta muualtakin kuin keltamustista. Porvoolaislähtöinen hyökkääjä debytoi korkeimmalla sarjatasolla TPS:n paidassa 19-vuotiaana syksyllä 2013.
- To
Hyvin treenannut Heimo valmis marraskuun mittelöihin
Westend Indiansin edustusjoukkue palaa tauolta Salibandyliigan pariin ryminällä. Heimo pelaa kahdeksassa päivässä neljä ottelua, joista kotikaukalossa Otahallin Tiipiissä peräti kolme. Rypistys alkaa perjantaina, kun Nokian KrP saapuu Espooseen.
- To
Heimon suuri sirkus laittoi hyrskyn myrskyn Otahallissa
Westend Indiansin edustusjoukkue päätti sunnuntaina kolmen ottelun härkäviikkonsa helpohkoon 9–4-voitton OLS:sta. Sirkusteemainen tapahtumaottelu oli houkutellut paikalle mukavasti lapsiperheitä, jotka näkivat , kuinka Valtteri Kainulainen hääräsi tirehtöörinä. Kapteeni paukautti neljä maalia oululaisten verkkoon.
Vanhemmat uutiset
- To
Runkosarja huipentuu Tiipiillä – ”Pisteitä on kerätty viime kautta enemmän, joten ainakin jotain on tehty oikein.”
26 ottelun mittainen Salibandyliigan runkosarja tulee tänä iltana päätökseen kauden 2019-20 osalta. Heimon sijoituksena tulee olemaan 4-6, mutta kotiedun nappaamiseen tarvittaisiin apuja myös muilta joukkueilta.
- To
Heimo kaatoi Tiikerit Tikkurilassa – ”Konetta on ruuvattu siihen kondikseen, että voimme menestyä keväällä”
Westend Indiansin toiveet kotiedusta pudotuspeleissä pysyivät elossa lauantaina, kun keltapaidat hakivat Tikkurilasta rutiinivoiton. Sarjanousija Tiikerit sai nöyrtyä paikallisella Urheilutalolla maalein 4–9.
- To
Heimo palasi voittokantaan, nuori Laiti onnistui maajoukkuekaksikon rinnalla – ”Kiva pelata silloin, kun matsia ratkotaan”
Westend Indians palasi voittokantaan miesten Salibandyliigassa, kun se kukisti koti-Tiipiissä LASBin 8–5. Ottelu oli tärkeä molemmille joukkueille, sillä Heimo hamuaa vielä pudotuspelien kotietua, ja LASB viimeiselle paikalle näihin tosipeleihin.
- To
Heimo on valmis runkosarjan viimeiseen rypistykseen ja pudotuspeleihin – ”Olemme harjoitelleet laadukkaasti ja kovaa”
Westend Indians on päättämässä taas yhden kauden miesten Salibandyliigan runkosarjassa. Taso on ollut jo pitkään vakiintuneena pudotuspelijoukkueeksi, eikä tämä kausi oli poikkeus. Tavoitteeksi asetettu kotietukin on vielä mahdollinen, joskin se vaatisi reikäpallolta suotuisaa pomppimista myös otteluissa, joihin Heimo ei voi vaikuttaa.
- To
Oilers vei toisenkin Derbyn, Heimolle tärkeä piste – ”Molemmissa päissä oli maailmanluokan moket”
Westend Indians joutuu odottamaan kalavelkojen maksamista paikallisvastustaja Oilersille ensi kauteen – Tai ainakin mahdolliseen pudotuspelikohtaamiseen saakka.