Author name: pilar

heimo

Puputin hattutempulla voittoon

Westend Indiansin ja SSV:n välinen peli oli varsin sekaista tekemistä kumpaiseltakin leiriltä. Lopulta onnistuttiin kääntämään peli voitoksi ja tiedä sitten oliko ratkaisevaa Puputin hattutemppu, laajempi ratkaisijakaarti vai maalivahtipeli. Toisaalta väliäkös sillä, pääasia oli saada tärkeät pisteet himaan ja tyylipisteillä ei aina ole niin väliä.

heimo

TPS oli vahvempi

Westend Indiansin A-junnut matkasivat eilen vieraspeliin Turkuun. Leaf-Areenalla pelattiin ihan vauhdikas peli, jossa kotijoukkue oli lopulta terävämpi maalipaikoissa ja nappasivat pari tärkeää pistettä sarjataulukkoon.

miehet-edustus

Koovee haki pisteet Espoosta

Westend Indians ja Koovee taistelivat miesten Salibandyliigan sarjapisteistä keskiviikkona Espoossa. Vierasjoukkue Koovee aloitti ottelun vahvasti ja jo ennen ensimmäistä vitosta taululla komeili 0-2-vierasjohto. Indians kävi 4-3-johdossa ottelun puolivälissä, mutta pisteet ottelusta vei lopulta Koovee 5-7-vierasvoitolla.

miehet-edustus

Hyvästä pelistä huolimatta 7-6 tappio Oulusta

Westend Indians pelasi sunnuntai-iltana Oulussa, kun OLS isännöi joukkueiden kauden ensimmäistä kohtaamista. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta ottelun alku oli täysin kotijoukkueen esitystä. Tämän jälkeen hallinta siirtyi Indiansille, mutta voittoon asti hyvät esitykset eivät tänään riittäneet. Lopputulos 7-6 (4-1, 2-4, 1-1).

heimo

Paluu komeasti voittojen tielle

Westend Indiansin A-junnuilla oli tänään katkon paikka, kun edelliset neljä peliä oli painettu mollivoittoisesti tappioilla. Valmennuksen luomat pääteesit osuivat tänään kohdilleen ja tappioputki katkaistiin tasapainoisen esityksen jälkeen.

miehet-edustus

Heimo sunnuntaina Oulussa

Westend Indiansin ottelut miesten Salibandyliigassa jatkuvat sunnuntaina, kun joukkue matkaa Ouluun OLS:n vieraaksi. Tuplaviikonlopun kotonaan pelaava OLS kohtaa lauantaina NST:n, jolle Indians hävisi aiemmin tällä viikolla. Heimo lähtee hakemaan Oulusta kauden ensimmäisiä vieraspisteitä.

miehet-edustus

NST:n vierasvoittoputki jatkui Espoossa

Westend Indians kohtasi kauden kuudennessa kotiottelussa NST:n. Keskiviikkoillan ottelussa tahkottiin jälleen peräti 15 maalia, mutta Indiansin kannalta ottelu ei tuottanut toivottua tulosta, sillä pisteet matkasivat Lappeenrantaan 7-8-vierasvoitolla. NST on voittanut tällä kaudella kaikki pelaamansa vierasottelut.

heimo

Maalikoosteet Tiikerit ja Happee peleistä

Lokakuun lopussa Tiikerit vierailivat Tapiolassa raatelemassa Inkkareita ja viime lauantain reissupelissä Jyväskylässä hirvisaalis jäi laihaksi. Kummastakin pelistä on nyt raapaistu kasaan maalikoosteet.

miehet-edustus

Keskiviikkona vastassa NST

Miesten Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona, kun Westend Indians saa vieraita Lappeenrannasta. Tähän mennessä kaikki kauden vierasottelunsa voittanut NST on pelannut alkukaudesta yli piste per peli tahtia. Indians puolestaan lähtee jatkamaan pisteputkea viime keskiviikon Oilers-voiton myötä.

Scroll to Top