Heimon junioreille voitokas viikonloppu – kolmesta ottelusta täydet pisteet mukaan
Viikonloppuna pelikentillä viilettivät Heimon A, C1 ja C2. Neljästä ottelusta kolme voittoa hienoilla pelisuorituksilla!
Viikonloppuna pelikentillä viilettivät Heimon A, C1 ja C2. Neljästä ottelusta kolme voittoa hienoilla pelisuorituksilla!
Koronapandemia on pistänyt Tšekissä sarjatoiminnan sekä joukkueharjoittelun tauolle, jonka takia lahjakkaat nuoret pelaajat ovat nähneet mahdollisuuksia tilanteessa ja aktiivisesti siirtyneet Suomeen ja Ruotsiin kehittymään ja hakemaan uusia kokemuksia.
Heimon seurayhteistyöt vahvistuvat entisestään, kun Tuomarilan Urheilijoiden lisäksi yhteistyötä tehdään jatkossa myös Vihdin Salisusien ja Lauttasaaren Pallon kanssa.
Heimokatsauksessa ollaan tällä viikolla Heimon harrastetoiminnan ytimessä juniorivalmennuspäällikkö (E-G) Sebastian Klärichin ja harrastevalmennuspäällikkö (F-H) Veera Inkeroisen kanssa!
Viime viikonloppuna pelikentillä olivat Heimon 2000-2002-ikäluokkien A-pojat sekä 2006-ikäluokan C2-pojat.
Heimon valtakunnallisissa sarjoissa pelaavilla juniorijoukkueilla oli hieman kevyempi viikonloppu, kun pelkästään B-pojat olivat pelikentillä.
Kaikki Heimon valtakunnallisissa sarjoissa pelaavat junioriedustusjoukkueet olivat viime viikonloppuna pelikentillä. Maali-ilottelua nähtiin B:ssä ja C1:ssä!
Heimon edustusjoukkueessakin aikanaan yli 100 ottelua pelannut Joel Ekroos on toiminut jo pidempään myös valmentajana Heimon junioreissa. Tällä hetkellä hänen alaisuudessaan on A-pojat.
Valtakunnallisissa sarjoissa pelaavien vanhempien juniorijoukkueiden matsirikas viikonloppu. Heimon A ja C2 jatkoivat ottelujaan, B-pojille 1. divisioonan voitokas aloitus!
Heimokatsauksen toisessa jaksossa syvennytään Juha Sepän ja Lasse Lyttisen kanssa junioreiden SM-karsintoihin, Heimon peli-identiteettiin ja kaksikkoon valmentajina Gabriel Airaksisen kiperien kysymysten johdattamina.